Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Suomalaisen miehen osa on rankka.Ajatellaan vaikkapa hyvää ystävääni, joka erehtyi menemään naimisiin ei-niin-kovin-viehättävän naisen kanssa.Ystäväni ajatteli inhimillisesti, että naisen luonne on ulkonäköä tärkeämpi – ja saa nyt maksaa kalliisti virheestään.
Tiedättehän taloyhtiöiden saunavuorot? Niistä käydään veristä taistelua, etenkin lauantai- ja keskiviikkoiltojen vuoroista. Kun kerran onnistuu saamaan hyvän saunavuoron, ei siitä kannata luopua. Tunnen ihmisiä, jotka pitävät saunavuoronsa ja maksavat siitä, vaikka eivät ole vuosiin edes käyneet lauteilla.
Empiiristen havaintojeni perusteella olen tullut päätelmään, jonka mukaan nainen on laumaeläin.Nainen viihtyy laumassa, koska laumassa on turvallista. Yksin nainen on kuin piilolinssinsä kadottanut suunnistaja Venlojen viestissä. Siis eksyksissä.
Mummovainaa varoitti minua aikoinaan maailman vaaroista sanomalla, että kahta ei pidä miehen koskaan kokeilla: mämmiä ja maksullisia naisia.No, mämmiin en olisi koskenut kepilläkään. Inhosin sitä yhtä paljon kuin lipeäkalaa. Inhosin myös pinaattikeittoa, jota mummo pisti minulle suoraan suoneen, kun en suostunut sitä lusikalla suuhuni lapioimaan.
Tiedättekö, mikä yhdistää 150–160-senttisiä punatukkaisia miehiä, jotka pukeutuvat glamour-tyyliin ja joiden aivokapasiteetti on nippa nappa riittänyt peruskoulun oppimäärään?Ettekö arvaa?He edustavat miestyyppiä, jota varatut naiset eivät missään olosuhteissa kelpuuttaisi rakastajakseen. Eivät edes pimeässä peiton alla ja paperipussi päässä.
Joko presidentinvaalit kyllästyttävät? Missä on ehdokkaiden glamour ja mediaseksikkyys?Niinpä. Ja syvällä siellä.Nyt onkin oiva hetki leikkiä ajatuksella, että Suomi olisi kuningaskunta. Ottaisimme kerrankin mallia Ruotsista, vaikka se muuten onkin turha valtio maailmankartalla.
Vanhaan hyvään aikaa maailma oli helppo. Television dokumenteissa kerrottiin lähinnä valaista ja mannerlaatoista. Nykyään tv-dokumenteissa on kaikenlaisia kummajaisia – kaksipäisiä lehmiä, yhteen kasvaneita kaksosia ja ihmisiä, jotka ovat syntyneet väärään kehoon.
Jonkin verran lääketiedettä opiskelleena olen vakuuttunut, että pystymme lähiaikoina virallisesti diagnosoimaan uuden naistentaudin.Olen jo lähettänyt joitakin asiaa koskevia tieteellisiä artikkeleita alan arvostetuimpiin kansainvälisiin julkaisuihin, mutta jostain syystä niitä ei ole vielä julkaistu.
Hei, onko sinulla hetki aikaa, kysyy hunajainen ääni puhelimessa. En ehdi edes vastata, kun tyttö alkaa kaupata erilaisia venelehtiä.Puhelinmyyntiin pikakoulutettu neiti loihtii ääneensä niin paljon seksiä ja mielikuvatasolla olevia houkutuksia, että jo sen perusteella olen tehdä kaupat – varsinkin kun vuoden tilaukseen saa kolmen kuukauden lehdet ilmaiseksi.
Vaimollani on pitkin syksyä ollut kiusallinen aamurutiini. Työnnä naamaasi, hän sanoo ja heittää tylysti lautaselleni kolme isoa porkkanaa.Minullakin on omat rutiinini. Kun vaimo on suihkussa ja luulee, että leikin mielelläni jänistä, päräytän parissa minuutissa lautaselle rasvassa tirisevän makkarapannun, jonka kuorrutan sulatejuustolla ja majoneesilla.
Olin taas vaihteeksi pikkukakaran kanssa terveysasemalla ja lueskelin aikani kuluksi odotushuoneeseen tilattuja naistenlehtiä.Ei olisi kannattanut. Suoni oli katketa päästäni, kun taas kerran tajusin, missä jamassa vastakkaisen sukupuolen henkinen tila on. Kaaoksessa.
Aluksi pieni kertaus siitä, mikä on uutinen. Uutinen ei ole se, jos koira puree miestä vaan se, jos mies puree koiraa.No, meille kävi joka tapauksessa aikoinaan niin, että koiramme kävi kiinni mieheen, joka työnsi kätensä sisään postiluukusta. Aivan oikein, kyse oli tv-lupatarkastajasta.
Äiti menee aamulla poikansa huoneeseen jo kolmatta kertaa ja huutaa kiukkuisena: nyt Reino ylös sängystä tai myöhästyt koulusta.– Sano yksikin hyvä syy, miksi minun pitäisi lähteä kouluun, kiukkuinen poika kysyy peiton alta.– No, ensinnäkin olet jo neljäkymmentä. Ja toiseksi, olet koulun rehtori, joten kai sinun täytyy jotain vastuuta ottaa, äiti kivahtaa.
Naisten kesämuoti on nykyään kovin paljastavaa – mitä terveet miehet eivät tietenkään pane pahakseen – mutta on siinäkin omat lieveilmiönsä.Kaupassa tulee vastaan noin kuusikymppinen leidi, jolla on todella lyhyt napapaita ja housut, joiden kangas on loppunut kummastakin päästä kesken.
Tulisipa kesä ja kärpäset, niin sinäkin saisit ystäviä. Tätä kulunutta vitsiä hyvän ystäväni vaimo on viime aikoina hokenut ystävälleni kiusallisen sitkeästi.Ystäväni vaimolla on pinttynyt käsitys, jonka mukaan miehet eivät tee kesällä muuta kuin makaavat sohvalla tai mökkilaiturilla ja haisevat. Joko oluelta tai hieltä. Tai molemmilta.
Tapasin vuosia sitten suuren hengellisen johtajan Dalai Laman, mutta suurista odotuksistani huolimatta tapaamisessa oli valju maku – kuin keskeneräisessä sahdissa.Maa ei tärissyt jalkojeni alla, energiat eivät virranneet eikä henkinen hehkulamppu syttynyt päässäni.
Hyvä ystäväni, vanttera mies, kertoi alkaneensa käydä kuntosalilla. Yritin kuvitella hänet tiukoissa trikoissa hetkuttamassa takapuoltaan soutulaitteessa, mutta mielikuvitukseni ei riittänyt. Tunsin inhon väreitä ja hapot alkoivat nousta suuhun. Ja samalla pelästyin.
Hyvä ystäväni pitää matematiikasta ja logiikasta. Hän kertoo mielellään käytännön esimerkkejä siitä, miten asioita voidaan tarkastella loogisen päättelykyvyn näkökulmasta. Jos joku haluaa – ystäväni esimerkin mukaan – väittää, että kaikki kampaajat ovat huoria, ei se tarkoita sitä, että kaikki huorat olisivat kampaajia. Ymmärrättekö? Tätä kutsutaan logiikaksi.
Hiihtoloma etelässä on yliarvostettu juttu. Tämän voin sanoa nimimerkillä ”kokemusta on”. Olen kokenut kauhun hetkiä marokkolaisessa vessassa, jossa oli wc-pöntön sijasta vain reikä lattiassa. Tuulennopeus oli nolla, mutta silti huojuin pömpelissä kuin myrskyn silmässä.
Naistenlehtiä jonkin verran selanneena olen huomannut, että naiset ovat vartalonsa vankeja. He eivät siis ole sinut itsensä kanssa. Tai peilin. Naisilla ei koskaan ole mikään tai kaikki hyvin, koska he eivät ole tyytyväisiä ulkonäköönsä. Miesten miellyttäminen – mikä on naisten pääasiallinen tehtävä – tuntuu olevan kovin vaikeaa.
Satunnainen herrasmies seuraa arjen ilmiöitä ja purkaa hämmentyneen miehen tuntoja omalla suoraviivaisella tavallaan.
Kuka haluaa auttaa autettavaa, joka sylkee auttajiensa silmille? Kreikkalaiset osoittavat omalla käytöksellään, että kiittämättömyys on auttamisen palkka. Kaikki apu kelpaa hädässä ja sitä vaaditaan lisää, mutta itse itsensä auttamisesta...
Suomalaisen miehen osa on rankka.Ajatellaan vaikkapa hyvää ystävääni, joka erehtyi menemään naimisiin ei-niin-kovin-viehättävän naisen kanssa.Ystäväni ajatteli inhimillisesti, että naisen luonne on ulkonäköä tärkeämpi – ja saa nyt maksaa kalliisti...
Viime viikolla Suomi päätti tehdä 23 miljoonan euron tilauksen israelilaiselta Aeronautics-aseteknologiayhtiöltä. Rahalla ostetaan tiedustelulennokkeja, jotka pystyvät erittäin yksityiskohtaiseen ilmatarkkailuun vähän yli kymmenen kilometrin...
”Se on aina haastavaa”, lastentarhanopettajana työskentelevä sukulaiseni huokaa. Nimittäin äitienpäiväaskartelun keksiminen.
Tosiasiat hylkäämällä voi muuttaa velat saataviksi. Näin uskovat epätoivoiset kreikkalaiset, suuruudenhullut ranskalaiset ja todellisuudentajunsa menettäneet suomalaiset.
Vihreät olisivat olleet valmiit ”maksamaan” Helsingin kaupungin johtajan sopivasta valinnasta yhden guggenheimin, runsaat 100 miljoonaa euroa, – tietenkin veromaksajien rahoilla. Niin arvokkaaksi hinnoiteltiin apulaiskaupunginjohtajan virka...
Tiedättehän taloyhtiöiden saunavuorot? Niistä käydään veristä taistelua, etenkin lauantai- ja keskiviikkoiltojen vuoroista. Kun kerran onnistuu saamaan hyvän saunavuoron, ei siitä kannata luopua. Tunnen ihmisiä, jotka pitävät saunavuoronsa ja...
Vapuksi luvattiin ainakin vielä loppuviikon ennusteissa hyvää säätä. Jos ennusteet pitävät, kevätriehaa on kiva viettää ulkosalla, ja väki liikkuu.
EU:ssa sisäinen kiehunta jatkuu. Puola ilmoitti, ettei hyväksy EU:n viimeistä ilmastopoliittista sopimusluonnosta, koska sen toteuttaminen romuttaisi Puolan kansantalouden. Mitä siitä seurasi? Puolaa ei erotettu EU:sta. EU:n yltiöpäinen...
Joku odottaa terassikauden alkua, toiselle kevät merkitsee pääsyä kuoputtamaan kukkapenkkiä tai rapsuttelemaan muuten omaa pihaa. Kotipiha, iso tai pieni, on monelle akkujen lataamisen paikka. Puutarhatyöt ovat suosittu vapaa-ajanviettotapa ja...
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta? Klikkaa tästä!
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.