Mervi Pesulle kultaa SM-hiihtosuunnistussprintistä
Imatralla 28.-29.1. kilpailluissa hiihtosuunnistuksen SM-kilpailuissa rykmenttiläiset voittivat kaksi mitalia. Lauantain sprintissä Mervi Pesu sijoittui naisten pääsarjassa jaetulle ensimmäiselle sijalle Kouvolan Suunnistajien Sari Vääräsen kanssa. Kolmanneksi hiihtänyt Marttiina Joensuu (NivU) jäi kaksikolle 20 sekuntia.
Henkilökohtaisessa kisassa palkinnoille ylsivät myös kuudenneksi hiihtänyt Jannina Gustafsson(D18), samassa sarjassa kahdeksanneksi sijoittunut Marika Suominen, kuudenneksi hiihtänyt Riikka Haltia(D16), yhdeksänneksi hiihtänyt Freia Gustafsson(D14) sekä viidenneksi sijoittunut Ari Enroth(H50).
Sunnuntain sprinttiviestissä Riikka Haltia ja Krista Lahtinen sijoittuivat toiseksi D16-sarjassa.
- Keli viestissä oli tosi hyvä, kun pakkanen laski -12 asteeseen ja ladut olivat hyvässä kunnossa, paitsi yksi tie missä asvaltti näkyi ja sukset naarmuntuivat.. Urasto oli aika helppo mutta ihan hyvä, koska sopi myös 14-sarjalaisille. Meillä meni Riikan kanssa kummallakin tosi hyvin, vaikka vielä lauantaina olin kuumeessa, mitalista iloinnut Krista kertasi.
Tytöt hävisivät voiton vieneelle Naville tasan minuutin.
Myös Marika Suominen ja Jannina Gustafsson ylsivät plaketeille sijoittuen kuudenneksi D18-sarjassa.
Rajamäen Rykmentti on vuonna 1937 perustettu suunnistuksen erikoisseura, joka toimii Pohjois-Uudenmaan ja Nurmijärven alueella. Tavoitteenamme on tarjota mahdollisimman monipuoliset edellytykset suunnistuksen oppimiselle, lajin kilpailutoiminnalle ja huippusuunnistukselle sekä suunnistuksen harrastamiselle kuntoilumuotona.
Lisätietoja löydät verkkosivuiltamme www.rajamaenrykmentti.fi
Kumppanit
Uusimmat
- Elokuva-arvio: Boratista kasvoi diktaattori 1
- Uusia ylioppilaita
- Hytinteltta vie kalifornialaisiin tunnelmiin Ravintolapäivänä
- Elli Aatela valittiin HOK-Elannon edustajistoon
- Tanssiopiston kevätnäytös elävien kuvien maailmassa
- Polttoainetta varastettiin kuorma-autoista
- Toistasataa kuudenkympin alueella
- Tuula Rinnekari vammaisneuvostoon
Gallerioista
Uusimmat blogit ja kolumnit

Tee oma uutinen Nurmijärven Uutisiin
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta?
Klikkaa tästä!
Päivän kysymys
Liity Nurmijärven Uutisten nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.





