Uudellamaalla jyllää nyt vaikea allergiakevät – Lue tästä asiantuntijan 10 vinkkiä helpotukseen 9.5.2023 7:35 | Päivitetty 9.5.2023 9:12
Nainen ei halunnut tikkua nenäänsä – Oikeus: Pakollinen koronatesti lentokentällä ei ollut perusoikeuksien rikkomista 5.4.2023 13:20
Lapset sairastuivat ykköstyypin diabetekseen koronan aikana – tuore tutkimus kertoo, johtuiko sairastuminen viruksesta 22.3.2023 9:47
Tutkimus: Kasvomaskit vähentävät koronan leviämistä vähän tai ei ollenkaan – käsien pesustakin enemmän hyötyä 8.2.2023 9:40
Korona räjäytti nämä Kelan maksamat päivärahat yli 3000-kertaisiksi – Silti kaikki eivät edes hakeneet etuutta 26.1.2023 7:43
Keusote: Alueella raportoitu tammikuussa vain kaksi koronan laitosepidemiaa 18.1.2023 12:02 | Päivitetty 18.1.2023 12:38
Korona, influenssa ja RS kaatavat nyt petiin – "Joulukuussa influenssatapauksia oli jo 18-kertainen määrä" 10.1.2023 19:00
Suomessa liikkuu nyt runsaasti hengitystieinfektioita – THL päivitti koronaohjeistustaan 20.12.2022 13:36
Koronaa ja influenssaa Keusoten alueella edelleen runsaasti – influenssan tapausmäärät kasvussa 13.12.2022 11:00
Koronaan menehtyi vuodessa 952 suomalaista – Mutta näin moni kuoli koronarokotteen vuoksi 9.12.2022 9:29
Nyt se on todistettu: kasvomaskit ovat hyvä suoja koronatartuntaa vastaan – Takana kaikkien aikojen laajin tutkimus 2.12.2022 8:31 | Päivitetty 2.12.2022 12:43
Nurmijärvellä 176 koronatartuntaa – tartuntojen määrät pysyneet Keski-Uudellamaalla tasaisina 29.11.2022 10:00
Seksitautitartuntoja ennätysmäärä – Suuri joukko hiv-tartunnan saaneita ei tiedä sairastuneensa 21.11.2022 7:04 | Päivitetty 21.11.2022 11:25
Nurmijärvellä viime viikolla 152 koronatartuntaa – Koronasyystehosteen ja influenssarokotteen ottaminen on nyt ajankohtaista 2.11.2022 9:03
Pelkkä kodin kovakaan siivoaminen ei estä sairastumasta koronaan – Tuore tutkimus: Yksi konsti tepsii jatkotartuntoja vastaan 1.11.2022 12:12
Luvut julki: Tämä on koronan osuus vaikeista hengitystietulehduksista 27.10.2022 14:31 | Päivitetty 27.10.2022 16:03
Koronakuolemien todellinen luku yllättää – Yle: Henkeään haukkovia potilaita ei juuri ole 27.10.2022 8:42
Tutkimus: Edes PCR-testi ei aina paljasta koronaa – Näin pärjäsi kotitesti 26.10.2022 13:44 | Päivitetty 26.10.2022 14:52
Koronaluvut nousevat taas, mutta Husin ylilääkäri Asko Järvinen ei ole huolissaan – Tässä syyt 22.10.2022 8:40
Lapsia joutunut jopa sairaalaan – Enterovirusta on nyt liikkeellä tavallista enemmän 13.9.2022 10:27 | Päivitetty 13.9.2022 11:45
Selvitys: Lasten hengitystieinfektioissa voimakasta kasvua korona-aikana – tulevasta syksystä odotetaan vieläkin hurjempaa 5.9.2022 13:31
Koronakuolemien määrä kääntyi selvään kasvuun – Nurmijärvellä 21 kuollut tänä vuonna koronaan 20.7.2022 6:45
Koronapandemia vähensi muita hengitystieinfektioita viime vuonna – Puutiaisaivotulehdusten määrä kuitenkin lisääntyi selvästi 21.6.2022 8:05
Long covid -diagnoosien määrä räjähti Suomessa – Rokotukset eivät pelastaneetkaan pitkittyneeltä koronalta 16.6.2022 7:50 | Päivitetty 16.6.2022 15:50
Tiesitkö, että voit saada Kelalta tukea lääkärimatkoihin? – Omasta autoilusta maksettava korvaus nousee keskellä kesää 14.6.2022 13:04
Koronatartunnat pysyvät korkealla Keusoten alueella – lähes kaikki todetut tartunnat omikron-epäilyjä 17.1.2022 17:29
Maanantain 10.1. tilanne Keusotessa: 1097 uutta koronatartuntaa – pandemian aikana ollut tähän mennessä 13 000 koronatapausta 10.1.2022 18:22
Yle: Vantaalainen päiväkoti kehotti hoitamaan lapset kotona – "Ei voi tulla pysyväksi tavaksi" 1.12.2021 15:22 | Päivitetty 1.12.2021 15:40
Keusotessa 23 uutta tartuntaa – tässä ovat kuntakohtaiset koronaluvut keskiviikkona 10.11. 10.11.2021 16:04
Hyvinvointi | "Join 5–6 litraa nesteitä päivässä" – Marju Pakkasen, 37, selittämättömien oireiden taustalla oli sairaus, ja nyt hän purkaa tunteitaan runoiksi 19.10.2021 7:10
Keusoten keskiviikon 29.9. koronaluvut: Nurmijärvellä ja Järvenpäässä paljon tartuntoja – koko alueella 5 000 tartunnan raja rikki 29.9.2021 15:04
Keusote tiedotti tiistaina: Kaksi mahdollista altistumistapausta ravintoloissa Järvenpäässä 28.9.2021 17:15
Keusotessa todettu 20 koronavirustartuntaa tiistaina 28.9. – eniten uusia tartuntoja Järvenpäässä ja Tuusulassa 28.9.2021 17:05
Keusote tiedotti maanantaina uusista joukkoaltistumisista Järvenpäässä ja Nurmijärvellä – päiväkodilta ja koululta karanteeniin yhteensä noin 27 henkilöä 27.9.2021 16:35