Yliopistomaailma vaihtui Rajamäkeen

Ihmisen kokoinen. Rajamäen piirikappalaisena aloittanut Martti Muukkonen sanoo, että Rajamäki on ihmisen kokoinen paikka.

Kari Virtanen

– Olin 15 vuotta Joensuun yliopistossa ja alkoi tuntua, että yliopistomaailma on nähty. Imin siellä tietoa itseeni kuin sieni ja se on täysi. Nyt voin ruveta soveltamaan tietoa, Rajamäen piirikappalaisena aloittanut Martti Muukkonen sanoo.

Martti Muukkosen ensimmäinen virkapaikka oli Keski-Suomessa Muuramessa. Sieltä hän siirtyi Jyväskylän seurakuntaan Keltinmäen nuorisopapiksi. Sen jälkeen hän oli viitisen vuotta Säyneisten seurakunnan kirkkoherrana.

Muukkonen oli pitkään mukana NMKY-liikkeen toiminnassa. Se opetti hänelle laajaa ekumeenista ajattelua ja väitöskirjansa hän teki NMKY:n lähetystyön muutoksesta.

Käytännöllistä teologiaa pääaineenaan opiskelut Muukkonen paneutui myös muihin opintoihin kuten sosiologiaan ja kulttuuriantropologiaan. Opettajan paperit hänellä on samoin taskussaan.

Työn ja opintojen lomassa Muukkonen on tehnyt tutkimusta. Hän on julkaissut muun muassa yli 20 kansainvälistä artikkelia. Tutkimus- ja kirjoitustyötä hän aikoo jatkaa Rajamäelläkin, sillä se pitää yllä vireyden tilaa.

Rajamäki ihmisenkokoinen paikkaNurmijärvi ja Rajamäki ovat Martti Muukkoselle ennestään tutkimatonta aluetta. Hän sanoo, että ensi alkuun hämmennys on päällä.

– Mistään en tiedä vielä mitään, mutta tutustun rauhassa tilanteeseen ja kuuntelen seurakuntalaisia herkällä korvalla.

– Suuruusluokka on vähän erilainen kuin Säyneisissä. Röykän kylä on suurempi kuin koko Säyneisten seurakunta. Rajamäki vaikuttaa kuitenkin ihmisen kokoiselta paikalta, hän sanoo.

Seurakuntalaisilta saamansa viestit Muukkonen sanoo ottavansa tosissaan ja työssä hän aikoo soveltaa omaa koulutustaan. Seurakunnan painopistealueiden strategiassa on hänen mielestään selkeyttämistä ja yhteistyökuvioita eri järjestöjen kanssa voi kehittää.

Taannoisen homo-keskustelun aikaisen kirkosta eroamisen aalto kertoo hänen mukaansa sen, että kirkko on hoitanut perustyönsä huonosti etenkin pääkaupunkiseudulla. Siinä mielessä kirkko toimi kuitenkin viisaasti, että se tyytyi seuraamaan keskustelua. Sen käyminen on hyväksi, sillä kysymyksiin ei ole yksiselitteistä vastausta.

– Kirkko joutuu miettimään kahta argumenttia. Raamattu vastustaa kiistattomasti homoseksuaalisuutta, mutta toisaalta Jeesus puolusti valtaväestön sortamia ja syrjimiä ihmisiä.

”Alkolle oltavakiitollinen”Martti Muukkosen perheeseen kuuluu vaimo Sirpa sekä lapset Matti ja Marjukka. Vaimo ja tytär jäävät Joensuuhun siksi aikaa, että tytär saa käydyksi lukion siellä.

Matti Muukkonen on Kyyjärven kunnanjohtajana. 28-vuotias Muukkonen on maamme nuorin kunnanjohtaja.

– Kaunokirjallisuus on ollut minulle harrastus, jolle löytyy aina aikaa. Viimeiset kolme vuotta olen käynyt säännöllisesti uimassa. Alkolle on oltava kiitollinen Rajamäen uimahallista, Martti Muukkonen naurahtaa.