Paikalliset

Taaborinvuoren lapsitähdellä jo huima katsojamäärä valkokankaalla

Nuoren Christian Ruotasen on nähnyt huima joukko katsojia Rölli-elokuvassa. Taaborissa vuorossa on Vaahteramäen Eemeli.

Pellavapäinen Christian Ruotanen on innoissaan. Vaahteramäen Eemelin 50-vuotisjuhlanäytelmän harjoituskausi lähestyy, ja kuin kannustimeksi hänen tähdittämänsä Rölli ja kultainen avain elokuva on juuri ylittänyt 200 000 katsojan rajan.

Yksitoistavuotias Christian tuli alunperin valituksi nimen omaan Vaahteramäen Eemelin rooliin, mutta samoihin aikoihin ohjaaja Taavi Vartia koekuvasi lapsia elokuvaansa.

– Eemeliksi valitseminen oli niin innostavaa. Ja oli superhyper jättipotti, kun sama ohjaaja valitsi myös pitkään leffaan, Ruotanen sanoo. 

Eemelin nuori näyttelijä valittiin hyvissä ajoin jo keväällä 2012, puolitoista vuotta ennen juhlanäytelmän ensi-iltaa.

Tekijät halusivat aikaa kasvattaa poika pikkuhiljaa rooliinsa, ja näyttelijäntyö Pikku-Röllinä oli hyvää, ammattimaista harjoittelua siinä matkan varrella.

Rölli ja Kultainen avain -elokuvassa Ruotanen sai näytellä nimekkäiden näyttelijöiden rinnalla. Sellaisten kuin Mikko Leppilampi, Krista Kosonen, Iina Kuustonen, Ville Haapasalo, Alina Tomnikov, Jarkko Niemi ja Turkka Mastomäki.

Rölliä vanhana näytteli Allu Tuppurainen.

Vaahteramäen Eemelissäkin on mukana tuttuja nimiä, kuten Eija Vilpas, Oskari Katajisto, Ari-Kyösti Seppo, Marita Taavitsainen, Maiju Ranta ja Harri Virolainen.

Vaahteramäen Eemelin 50-vuotisjuhlanäytelmä saa ensi-iltansa Nurmijärven Taaborinvuorella 26.7.

Lisätietoja esityksestä nettisivuilta www.taaborineemeli.fi .

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat