Paikalliset

Nummenpään ja Suomiehen koulujen lakkauttaminen nousee jälleen esille

Oma rauha. Nummenpään koulun oppilaat ovat yksimielisiä siitä, että koulua ei saa missään tapauksessa lopettaa. Siellä on oma rauha ja hyvät opet.

Kari Virtanen

Nummenpään ja Suomiehen koulujen lakkauttaminen nousee uudelleen tapetille. Koulujen ovien pistäminen säppiin ja rakennusten myyminen sisältyvät kunnanjohtaja Kimmo Behmin esitykseen ensi vuoden talousarvioksi. Mikäli se hyväksytään, päättyy koulujen taru ensi vuoden elokuun alussa. Oppilaita kummassakin koulussa on reilut 20.

– Ensi vuoden talousarvion raami on tiukka. Koulujen lakkauttaminen on huonoista ratkaisuista vähiten huono, Behm toteaa.

Sivistystoimessa on tingittävä hänen mukaansa jostakin, sillä se ylitti valtuuston kesäkuussa antaman kehyksen 2,3 miljoonalla eurolla. Tilannetta helpotti se, että verotuloja kirjattiin miljoona arvioitua enemmän.

Nummenpään ja Suomiehen koulujen lakkautuksen lisäksi esitykseen sisältyy tuntikehyksen neljän prosentin leikkaus ensi vuoden syyslukukauden alusta.

Opetuksen laatutärkein tekijäKimmo Behmin mukaan karu totuus on se, että Etelä-Suomessa kaksisarjaisen koulun ylläpitäminen ei ole järkevää. Etenkin, kun muista kouluista löytyy paikka 1078 oppilaalle. Ne ovat kuitenkin etupäässä Klaukkalan suunnalla.

Suomiehen ja Nummenpään koulujen lakkauttamisesta ensi lukuvuoden alussa kertyisi säästöä ensimmäiselle vuodelle 170 000 euroa ja sen jälkeen 400 000 euroa vuodessa.

– Kiinteistöihin joudutaan tulevaisuudessa investoimaan, jos koulut jatkavat. Jos ne lopetetaan, voidaan rakennukset myydä.

Opetuksen laatukriteerit ovat Behmin mukaan kuitenkin hänen esityksensä tärkein peruste.

– Onko järkevää, että yksi opettaja opettaa 1-2 luokkia ja toinen 3-6 luokkia. Opettajille tehtävä on haasteellinen ja järjestelmä on haavoittuva.

Verot pysyvätennallaanKarsintojen taustalla on se, että kunnanjohtaja Kimmo Behmin viime vuonna esittämä kuntaveron puolen prosenttiyksikön korotus ei toteutunut. Tuloveroprosentti pysyy nytkin kunnanvaltuuston kesäkuussa antaman kehyksen mukaisesti 18,75:ssä sekä yleinen kiinteistöveroprosentti 0,75:ssä, vakituisen asuinrakennuksen 0,35:ssa, muun asuinrakennuksen 0,85:ssä ja rakentamattoman rakennuspaikan 2,60 prosentissa.

– Valtuuston antamassa talousarviokehyksessä pysyminen vaatii muutoksia palvelujen rakenteisiin sekä menoleikkauksia. Esitykseni noudattaa valtuuston antamaa kehystä ja se tarkoittaa 2,2 miljoonan menoleikkauksia hallintokuntien esityksiin. Ne ylittävät kehyksen 2,6 miljoonalla eurolla.

– Juhlapuheissa luottamushenkilöt puhuvat rakenteellisista muutoksista. Tämä, jos mikä, on sitä, Behm toteaa viitaten kouluverkon karsimiseen.

Nummenpään ja Suomiehen koulujen ohella esitykseen sisältyvät ryhmäperhepäiväkotien lakkautukset tulevat Behmin arvion mukaan herättämään keskustelua.

– Investointipuolella Rajakaaren kunnostamisen aikaistaminen tehnee samaa. Nämä asiat ovat esitykseni kipupisteitä.

Valtuuston päätösmarraskuussaKunnan ensi vuoden talousarviota valmistellaan parhaillaan valtuuston kesäkuussa antaman kehyksen pohjalta. Lautakunnat tekivät omat talousarvioesityksensä syyskuussa.

Kunnanhallitus sai ja käsitteli kunnanjohtajan tasapainotetun esityksen maanantaina. Se jatkaa käsittelyä 11. ja 13.10. sekä tarvittaessa 18.10.

Kunnanhallituksen talousarvio- ja taloussuunnitelmaesitys jaetaan ja esitellään valtuustolle sekä yhteistyöryhmälle 1.11. Kunnanvaltuusto päättää esityksestä ja veroista tiistaina 16.11. kello 13 alkavassa istunnossa.

”Ei huolestuta vielä”

Nummenpäässä ja Suomiehessä ollaan vielä varsin levollisin mielin. Nummenpään koulun johtokunnan puheenjohtaja Juha Markus sanoo, että kunnanjohtajan näkemys on vasta esitys. Se ehtii vielä muuttua.

–Olemme pitäneet yhteyttä Suomiehen kanssa ja tarvittaessa lähdemme jälleen taistoon. Järin huolestuneita emme vielä ole.

–Asiaa olemme kummastelleet. Koulujen jatkosta päätettiin demokraattisesti ja vahvasti vajaa vuosi sitten. Väsytystaktiikka on tullut mieleen, mutta olemme valmiita taistelemaan koulujemme puolesta vaikka joka vuosi. Olisikohan tämä kuitenkin viimeinen kerta.

Luottavaisuutta viime vuoden päätöksen pitämiseen lisää kunnanhallituksen ja -valtuuston jäsenille tehdyt kyselyt.

–Olemme selvittäneet, että onko takinkääntäjiä. Sellaisia viestejä emme ole kuulleet, joten emme osaa oikein pelätä. Viime vuoden mielenosoituksiin valmistetut kyltit ovat kuitenkin tallessa ja tarvittaessa ne löytyvät helposti, Markus toteaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat