Paikalliset

Nurmijärvi haluaa edelleen Vihtijärven – kunta valittaa osakuntaliitoksen hylkäämisestä

Vihtijärveläiset halusivat liittää kylänsä Vihdistä Nurmijärveen.

Nurmijärvi aikoo valittaa Vihtijärven osakuntaliitoksen kariutumisesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Vihtijärveläiset olisivat halunneet kylänsä kuuluvan jatkossa mieluummin Nurmijärveen kuin Vihtiin, mutta valtiovarainministeriö hylkäsi Vihtijärven kyläyhdistyksen tekemän osakuntaliitosesityksen maaliskuussa.

Kunnanhallitus päätti 7–4 päättyneen äänestyksen jälkeen, että toistaiseksi karilla olevasta osakuntaliitoksesta valitetaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen saakka.

Yksi valituksen tekemisen kannalla olevista on keskustan Kalle-Pekka Toivonen. Hän katsoo, että aloitettu homma viedään loppuun saakka.

– Taloudelliset ja monet muut seikat puoltavat osakuntaliitosta. Näin ollen on loogista, että asia katsotaan loppuun.

Toivonen mainitsee hallintojohtaja Jukka Anttilan perehtyneen useampaankin vastaavanlaiseen osakuntaliitokseen ja huomanneen, että hankkeita jätetään harvoin pelkästään hallinto-oikeuden päätöksen varaan.

– Poliittisestikin on hyvä, että asiaa katsellaan hieman kauempaa. Esimerkiksi Sipoolla oli tässä aikoinaan paljonkin menetettävää, mutta liitos tehtiin, vaikka osakuntaliitokselle Helsinkiin ei erityisiä syitä löytynyt.

Uskotko osakuntaliitoksen toteutuvan?

Kyllä
62% (33 ääntä)
Ei
38% (20 ääntä)
Ääniä yhteensä: 53

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Nurmijärvi ei saa Vihtijärveä - ministeriö tyrmäsi osakuntaliitoshaaveet29.3.2016 11.44
Valtuutettu muistuttaa: Vihtijärveläiset toisivat myös tuloja13.12.2015 17.26
Vihti vastustaa odotetusti Vihtijärven osakuntaliitosta – haimoolaisetkin esitystä vastaan11.11.2015 06.23
Valtuusto haluaa Vihtijärven osaksi Nurmijärveä – Vihti ei luovu kruunustaan30.10.2015 06.45
Vihtijärvi voi liittyä Nurmijärveen vaikka kunta vastustaisi21.10.2015 06.40

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat