Paikalliset

Työpaikkojen ovet avataan perjantaina lapsille – "äiti määräilee töissä muita"

Teemapäivä yhdistää työn ja perhe-elämän hauskalla tavalla.

Aaro ja Iiris uskovat, että aikuisilla on töissä hauskaa ja mukavia kavereita. Aaro innostuu jopa näyttämään, miten töissä tanssitaan.

Tiina Örn

Kaikkien lasten pitäisi päästä osallistumaan Lapsi mukaan töihin -päivään, tuumii kahdeksanvuotias Iiris.

Perjantaina 18. marraskuuta järjestettävän teemapäivän ideana on, että lapset pääsevät näkemään, millaista isän tai äidin työpaikalla on. Tempauksen taustalla ovat lapsiasiavaltuutettu, Lastensuojelun Keskusliitto ja työ- ja elinkeinoministeriö.

Äiti juoksee aina kiireellä tekemään töitä."

Iiris perustelee, miksi päivä on lapsille tärkeä.

– Kyllä heitä kaikkia kiinnostaa nähdä työpaikka ja kuulla äidin tai isän pitkäkestoisia tarinoita työpaikastaan, toteaa Iiris tarkasti artikuloiden.

Iiris pääsee teemapäivänä äitinsä työpaikalle StaffPoint-konsernin toimistoon. Hän tietää äidin töistä jotain jo etukäteen.

–Äiti tekee juttua headhuntereista ja rekrytointikonsulteista paperiin ja koneelle, selvittää Iiris ja lisää toivovansa, että lausui rekrytointikonsultti-sanan oikein.

Samaiseen työpaikkaan tulee vierailemaan myös viisivuotias Aaro. Hän tietää, että äiti näpyttelee töissä tietokonetta ja on pomona.

Aaro tarkentaa pomon hommista:

– Se määräilee muita.

Poliisin urasta haaveileva Aaro luettelee äidin työkavereiden nimiä ja kuvailee, että he auttavat ihmisiä löytämään töitä.

Aaro on kuullut, että onnistuneen kaupan jälkeen työpaikalla tanssitaan ja soitetaan musiikkia.

– Näin ja näin ne tanssii, arvelee Aaro pyöriessään vinhasti ympäri kädet heiluen.

Lastensuojelun Keskusliiton viestintäpäällikkö Juuli Hurskainen kehuu Aaron ja Iiriksen innostunutta asennetta. Hän toivoo, että mahdollisimman moni työpaikka tulisi teemapäivään mukaan.

– Tarkoituksena on antaa lapsille tietoa siitä, minne aikuiset menevät ja mitä he tekevät mennessään töihin.

Päivä ei ole vain töihin tutustumista, korostaa Hurskainen.

– Tavoitteena on myös lisätä lasten ymmärrystä yhteiskunnasta ja työnantajien ymmärrystä työntekijöiden perhetilanteista.

Juttuhetken lopuksi Aaro innostuu pohtimaan äidin työn mielekkyyttä. Hän uskoo, että töissä on mukavaa, mutta antaa silti rakentavaa palautetta.

– Äiti tekee liikaa töitä. Se aina juoksee kiireellä tekemään töitä.

Pitäisikö lasten tietää enemmän vanhempien töistä?

Kyllä
81% (13 ääntä)
Ei
19% (3 ääntä)
Ääniä yhteensä: 16

Lapsi mukaan töihin -päivä

Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista alkunsa saanut teemapäivä, joka järjestetään Suomessa ensimmäistä kertaa perjantaina 18. marraskuuta.

Isossa-Britannissa päivään on osallistunut myös muun muassa pääministerin toimisto.

Tarkoituksena on tarjota lapsille mahdollisuus nähdä, mitä työpaikoilla tapahtuu.

Päivän ei tarvitse olla kestoltaan pitkä: aamu- tai iltapäivä riittää hyvin.

Myös isovanhempi, kummi tai muu lapselle tärkeä aikuinen voi ottaa lapsen mukaan työpaikalleen.

Työpaikan voi ilmoittaa mukaan osoitteessa lapsimukaantöihin.fi. Sivustolla voi myös käydä haastamassa mukaan muita yrityksiä.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat