Paikalliset

Poliisi ja kriisinhallinta saavat lisärahaa – Mäkelä kiittelee tuoretta talousarviota

Kuvituskuva.

Johanna Erjonsalo

Kokoomuksen rajamäkeläinen kansanedustaja Outi Mäkelä kiittelee tänään julkaistua hallituksen täydentävää talousarvioita ja pitää sen lisäyksiä tarpeellisina.

Täydentävän talousarvion lisäyksistä Mäkelä on tyytyväinen poliisille kohdennettuihin lisäyksiin, joilla on tarkoitus vahvistaa keskusrikospoliisin, paikallispoliisin, nettipoliisin, sekä suojelupoliisin toimintaa väkivaltaisten ääriliikkeiden laittoman toiminnan torjunnassa. Poliisille ollaan kohdentamassa 8,5 miljoonaa euroa ja suojelupoliisille 1,5 miljoonaa euroa.

– Huoli poliisin resurssitilanteesta ja sen heijastumisesta tehtävien priorisointiin, tutkinta-aikojen pitenemiseen ja peruspalveluiden saatavuuteen on suuri ja samaan aikaan turvallisuusympäristön muutos on tuonut myös uudenlaisia paineita toiminnan laajentamiseen tietyillä alueilla, Mäkelä sanoo.

– On erittäin tärkeää, että hallitus reagoi tilanteeseen ja mahdollistaa sen, että 200 poliisia voi lisäresurssien turvin jatkaa työtään terrorismintorjunnassa ja ääriliikkeiden laittoman toiminnan torjunnassa.

Terrafame Oy:lle on ensi vuoden talousarvioon varattu 100 miljoonaa euroa. Mäkelän mukaan viime päivien tiedot Talvivaarasta antavat toivoa tulevaisuudesta, ja kaivoksen tulevaisuudesta on monia positiivisia merkkejä. Esimerkiksi ympäristö- ja prosessiriskit ovat kutistuneet aiemmasta

– Lisärahassa on kyse väliaikaisesta ratkaisusta, ja toivon, että pian löydetään pysyvämpi rahoitusratkaisu. Pääministerin viesti on ollut, että ilmassa on paljon positiivisia merkkejä, ja ulkopuoliset rahoittajat ovat jo ilmaisseet kiinnostustaan, Mäkelä toteaa.

– Pääministeri on todennut, että Talvivaaralle on löydettävä uusi rahoittaja tai sitä ryhdytään ajamaan alas. Alasajon kustannukset olisivat 400–500 miljoonaa euroa.

Myös sotilaalliseen kriisinhallintaan ehdotettu 16,8 miljoonan euron lisäys saa Mäkelältä kiitosta. Suomi vahvistaa osallistumistaan Libanonin UNIFIL-operaatiossa 160 sotilaalla.

– Lisäpanostus kriisinhallintatyöhön on tärkeä. Suomalaisten vahvalla läsnäololla kriisinhallintaoperaatioissa lisätään myös suomalaisten sotilaiden osaamista, Mäkelä sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat