Ylioppilaat saivat lakkinsa – sähköinen yo-koe jakaa mielipiteet

Aleksi Kuronen päätti lukiotaipaleensa Arkadian yhteislyseossa Anssi Kelan kappaleeseen 1972. Arkadian itsenäisyyspäivän juhla oli samalla viimeinen koulun aulassa vietettävä, sillä ensi vuonna juhlat siirtyvät syksyllä käyttöön otettavaan liikuntahalliin.

Riikka Laine

Ensimmäisiin sähköisiin yo-kokeisiin osallistuneet saivat lakkinsa.

Kun lakit päähän vedettiin, kaikesta kaikki tiedettiin...

Nämä Anssi Kelan kappaleen 1972 sanat kaikuivat Arkadian yhteislyseossa viime perjantaina, kun Arkadian yhteislyseon, aikuislukion, ja Keudan kaksoistutkinnon suorittaneet nuoret saivat ylioppilaslakit päähänsä.

Kappaleen esittäjänä toimi koulun bändin kanssa tuore ylioppilas Aleksi Kuronen, joka on kuulunut rehtori Jaakko Julkusen mukaan Arkadian bändin kantaviin voimiin viimeisten vuosien ajan.

Kuronen kävi lukion kolmessa ja puolessa vuodessa. Hänen mukaansa aikataulu oli oikein sopiva, jotta nuori mies sai keskityttyä samalla koulunkäyntiin ja musiikkihommiin.

– Tulevaisuudessa kiinnostavat musahommat mahdollisesti Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa tai kauppis, en oikein tiedä vielä, Kuronen kertoi ja lisäsi ensin suuntaavansa vuodeksi armeijan harmaisiin.

Kuronen oli osa ensimmäistä kertaa sähköisesti ylioppilaskirjoitukset suorittanutta vuosikertaa, vaikka hän ei itse ehtinyt yhtään sähköistä koetta tehdä.

– Kirjoitin itse muut aineet jo keväällä, mutta äidinkielen vasta nyt syksyllä, ja äidinkielessä ei ollut vielä sähköistä koetta.

– Mutta mitä kavereilta olen kuullut, niin olisi ehkä hyvä jos jatkossa olisi kaksi vaihtoehtoa, jotta voisi itse valita tekeekö sähköisen vai paperisen kokeen, Kuronen tuumi.

Rehtori Jaakko Julkunen ymmärtää nuoren ylioppilaan näkemyksen, mutta hän ei usko, että Ylioppilastutkintolautakunta suostuisi tällaiseen.

YTL on päättänyt, että sähköisiä ylioppilaskokeita otetaan käyttöön pikkuhiljaa ja vuoden 2019 keväällä kaikki yo-kokeet on sähköistetty.

Sähköiset yo-kokeet olivat tänä syksynä käytössä filosofiassa, maantiedossa ja pitkän sekä lyhyen saksan kokeissa.

Ensi keväänä sähköiset kokeet tulevat käyttöön myös yhteiskuntaoppiin, psykologiaan sekä ranskan pitkän ja lyhyen oppimäärän kokeisiin.

– Äidinkielen koe muuttuu sähköiseksi syksyllä 2018, ja viimeistään silloin kaikki ylioppilaskokelaat pääsevät osallistumaan sähköisiin kirjoituksiin, kun äidinkieli on kaikille pakollinen.

– Alkuun sähköistä koetta on ehkä vähän arasteltu ja jotkut saattoivat valita kirjoitettavia aineita sen perusteella. Mutta hyvin selvittiin ja yritän kyllä kannustaa nuoria osallistumaan näihin, Julkunen kertoo.

Julkusen mukaan sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin siirtyminen on hyvä asia, sillä se vie oppimista oikeaan suuntaan.

– Tarkoituksena on vähentää pänttäämistä ja siirtyä pois ulkoa opettelusta. Kokeessa vaaditaan tiedon jäsentämistä ja oheismateriaalista olennaisen löytämistä.

– Kun digitalisaatio tulee muutenkin osaksi opetusta, niin koen tämän parantavan mm. kielen oppimista. Ja nyt esimerkiksi yhteiskuntaopissa voidaan helpommin tarttua ajankohtaisiin aiheisiin, eikä edetä vain oppikirjan mukaan.

Käyttäjän Riikka Laine kuva
Riikka Laine