Puheenaihe

Hurstin vähävaraisten joulujuhlaa vietetään aattona kello 12–15 – sama paikka kuin viime vuonna

Heikki Hursti

Arja-Riikka Nikkilä

Heikki Hurstin joulujuhla vähävaraisille, kodittomille ja syrjäytyneille järjestetään tulevana jouluaattona toista kertaa Helsingin Messukeskuksessa.

Juhlaa vietetään kello 12–15. Juhlahetkeen kuuluu ruokailun ja yhdessäolon lisäksi musiikkia ja lämminhenkistä, jouluaiheista ohjelmaa. Esiintymään saapuvat tenori Lasse Riutanmaa ja sopraano Vilja Riutamaa. Jouluista ohjelmistoa säestää pianisti.

Lähtiessään osallistujat saavat mukaansa lahjakassin täynnä jouluruokia.

Viime vuonna Hurstin vähävaraisten joulujuhlassa oli vieraita pitkälti yli tuhat. Järjestelyihin osallistuu runsaat sata vapaaehtoista.

Heikki Hursti jatkaa vanhempiensa aloittamaa vähävaraisten ja yksinäisten auttamista. Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry perustettiin vuonna 1983, mutta itse työ alkoi jo 1960-luvulla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat