Kulttuuri

Soitonopettajat estradilla Nurmijärven Musiikkipäivillä

Harjoitukset Aitohelmessä. Päivi Valjakka-Salminen (vas.) ja Ritva Viitala-Aaltio harjoittelevat Aitohelmen luokassa.

KIRKONKYLÄ (NU)Nurmijärven musiikkipäivät ja paikkakunnan musiikkiopisto ovat tehneet tiivistä yhteistyötä musiikkitapahtuman alusta, vuodesta 2002 lähtien. Musiikkiopiston apulaisrehtori Ritva Viitala-Aaltio on musiikkipäivien taustayhdistyksen hallituksen jäsen, ja useat opiston opettajat sekä kamariorkesteri Camerata ovat esiintyneet musiikkipäivien konserteissa vuosien varrella. Musiikkiopiston flyygeli on ollut usein konserttien soittimena, niin tänäkin vuonna. Tällä kertaa musiikkiopiston opettajista astuvat estradille oboisti Anna-Kaisa Pippuri, viulisti Päivi Valjakka-Salminen ja pianisti Ritva Viitala-Aaltio.

Anna-Kaisa Pippuri suoritti diplomitutkinnon vuonna 2006 ja piti ensikonsertin Sibelius-Akatemian konserttisarjassa vuonna 2009. Tällä hetkellä hän suorittaa jatko-opintoja Sibelius-Akatemian Docmus-ohjelmassa tähtäimenään tohtorin tutkinto.

Pippuri on kysytty orkesterimuusikko, joka on soittanut lukuisissa orkestereissa Suomessa ja ulkomailla, muun muassa Tapiola Sinfonietassa, Helsinki Filharmoniassa ja Avanti! Kamariorkesterissa. Pippuri toimii opettajana Kirkkonummen, Raaseporin, Nurmijärven ja Espoon Juvenalia-musiikkiopistossa.

Päivi Valjakka-Salminen on toiminut viulunsoiton opettajana Vantaan ja Länsi-Helsingin musiikkiopistossa. Tällä hetkellä hän opettaa Helsingin Konservatoriossa ja Nurmijärven musiikkiopistossa. Hän on toiminut avustajana lähes kaikissa Suomen sinfoniaorkestereissa, nykyisin pääasiassa Lohjan orkesterissa. Valjakka-Salminen on aktiivinen kamarimuusikko, hänen pianistipartnereitaan ovat muun muassa Ilmo Peitso ja Mart Ernesaks.

Päivi Valjakka-Salminen on opettanut ahkerasti myös kesäisin musiikkileireillä. Nytkin hän odottaa innolla ensi kesää, jolloin Oriveden musiikkileiri viettää 50-vuotisjuhlavuotta.

Opettaminenpalkitsevinta

Ritva Viitala-Aaltio kiinnostui yhteismusisoinnista jo opiskeluaikana ja toimi useita vuosia säestäjänä Sibelius-Akatemian sello- ja yksinlaululuokilla. Hän piti ensikonsertin Sibelius-Akatemian konserttisarjassa vuonna 1977 ja toisen konsertin Helsingissä Suomen Solistiyhdistyksen sarjassa vuonna 1980.

Viitala-Aaltion aktiivikausi oli 1970- ja 1980-luvuilla, jolloin konsertteja ja esiintymisiä oli eri puolilla Suomea ja myös radion ja TV:n ohjelmissa. Itselleen kuitenkin kaikkein tärkeimmäksi ja palkitsevimmaksi osaksi muusikkoutta hän on aina tuntenut pedagogin työn. Hän on toiminut pianonsoiton lehtorina Vantaan musiikkiopistossa vuosina 1977-1989 ja vuodesta 1989 lähtien Nurmijärven musiikkiopistossa.

Viitala-Aaltio oli Päivi Valjakka-Salmisen säestäjänä jo Vantaan musiikkiopiston aikoina, kun Valjakka-Salminen harjoitteli viulunsoiton kurssitutkintoa varten. Silloin ohjelmassa oli muun muassa kotikonsertti Valjakka-Salmisen kotona Helsingin Bulevardin varrella, Viitala-Aaltiollekin nostalgisen tutuissa lapsuuden maisemissa.

Erityisen kiinnostavaa Viitala-Aaltiosta oli tavata Valjakka-Salmisen vanhemmat, tunnettu oopperalaulaja Taru Valjakka ja opettajaisä Risto. Lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin Päivi Valjakka-Salminen ja Ritva Viitala-Aaltio tapasivat Nurmijärven musiikkiopistossa ja yllätyksekseen totesivat kumpikin asuvansa Klaukkalassa.

Nurmijärven kirkossa lauantaina 9.4. klo 18 Päivi Valjakka-Salminen ja Ritva Viitala-Aaltio soittavat Edvard Griegin suuren, romanttisen Sonaatin c-molli op.45. Sunnuntaina 10.4. klo 16 Anna-Kaisa Pippuri ystävineen esittää Nurmijärvelläkin asuneen Bernhard Henrik Crusellin sekä ranskalaisten säveltäjien Andre Jolivet’n, Jean Francaix’n ja englantilaisen Arthur Blissin musiikkia. Oboen, klarinetin ja fagotin lisäksi soitinkokoonpanoon kuuluu jousikvartetti.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat