Minne mennä

Nurmijärveläisen taiteen vuosinäyttely avautui Galleria Villessä

Sirkku Saukonojan teos Tämän taivaan alla.

Nurmijärven Taideyhdistys

Kirkonkylässä avautui 2.8. Nurmijärveläisen taiteen vuosinäyttely.

Pääkirjaston yhteydessä Galleria Villessä esillä oleva näyttely on Nurmijärven Taideyhdistyksen laajin vuosittain järjestettävä näyttely.

Esillä onkin runsaasti paikallisten taiteilijoiden töitä.

Näyttelyn juryttää pitkän linjan taidemaalari Tuula Siltasari, joka on Taideseura KuumArtin kunniapuheenjohtaja ja Uudenmaan Kuvataidejärjestöt ry:n puheenjohtaja.

Hän tulee valitsemaan jurytetyiden töiden perusteella myös Vuoden 2017 Nurmijärveläisen taiteilijan.

Valitaan myös Vuoden 2017 Nurmijärveläinen taiteilija.

Nurmijärven Taideyhdistys järjestää tämän isoimman näyttelynsä lisäksi vuosittain muitakin vaihtuvia näyttelyitä sekä kursseja.

Taideyhdistys on perustettu 1979, ja sen tavoitteena on taiteilijoiden omaehtoisen luovan toiminnan tukeminen ja kehittäminen.

Yhdistys pyrkii nostamaan kuntalaisten arvostusta taiteen tekemistä kohtaan ja saamaan uusia jäseniä etenkin nuorista kuntalaisista. Tämän vuoksi yhdistykseen liittyminen onkin nykyisin maksutonta alle 18-vuotiaille.

Kaikkiaan taideyhdistyksellä on tällä hetkellä 84 jäsentä.

Nurmijärveläisen taiteen vuosinäyttely

Näyttely esillä Galleria Villessä, osoitteessa Punamullantie 1, Nurmijärvi.

Avoinna 2.8.–1.9. maanantaista torstaihin klo 10–20, perjantaisin klo 10–18 ja lauantaisin klo 10–16.

Lisätietoa näyttelystä löytyy verkosta osoitteesta www.nurmijarventaideyhdistys.fi

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat