Ely myöntää: Kirkkotien työmaa poikinut kiukkua ja korvaushakemuksia

Liikenneympyrän työmaan väliaikainen sorapäällysteinen osuus oli tasoitettu viime viikon lopulla Klaukkalassa.

Juha Salonen

Kirkkotien ja Klaukkalantien liikenneympyrän työmaajärjestelyt ovat herättäneet syksyn aikana kummastusta ja suoranaista kiukkua.

Osittain sorapintaisen ajoradan kunnossapito on liikenteenkäyttäjien mielestä lyöty pahasti laimin.

Kunnan suuntaan on lähtenyt tukku valituksia erilaisista ajoneuvoille syntyneistä vaurioista, joita epäillään kehnon sorapohjan aiheuttamiksi.

– Tiepohjassa on ollut hirveitä monttuja, jotka johtuvat isoista sade- ja liikennemääristä, Haikalassa asustava Mirja Salminen kertoo kokemuksistaan.

Päivittäin risteyksen kautta ajava Salminen kertoo tuttavastaan, jonka auto jäi kiinni sorapohjaisen tieuran pehmeään monttukohtaan.

– Tilanne oli vaarallinen, kun jumiin jäänyt auto kiihdytti ja sora ja kivet lensivät takaa tulevaan autoon ja sen tuulilasiin.

Sosiaalisessa mediassa on tiedusteltu, kuka korvaa liikenneympyrän työmaa-alueella autoille aiheutuneet vauriot.

Eräässä päivityksessä kerrotaan auton puskurin rikkoutuneen työmaan tiepohjan töyssyjen vuoksi.

Ely-keskuksen puolesta työmaata valvova Martti Kuikka on tietoinen autoilijoiden laatimista korvaushakemuksista.

Hän muistaa suoralta kädeltä ainakin yhden korvaushakemuksen.

– Syynä oli tienpinnan epätasaisuus ja siitä auton pohjarakenteeseen syntynyt vaurio, hän kertoo.

Korvaushakemuksista osa on päätynyt Kuikan haltuun. Osa on hänen mukaansa mennyt kuntaan tai suoraan työmaan urakoitsijalle.

– Kunta ja urakoitsija ovat niitä sitten käsitelleet, hän kertoo.

Periaatteessa Klaukkalantie kuuluu valtion ja sen myötä Ely-keskuksen vastuualueeseen.

Työmaajärjestelyt ovat kuitenkin siirtäneet vastuut Kuikan mukaan eteenpäin.

– Todennäköisesti kunnan ja urakoitsijan vastuut on eritelty urakkakilpailun sopimuspapereissa, hän sanoo.

Nurmijärven kunnan edustaja ei vastannut Nurmijärven Uutisten lukuisiin tiedusteluihin korvaushakemusten määristä tai korvausvastuista.

Työmaan urakoitsija kiinnitti viime viikon perjantaina huomiota soratien heikkoon kuntoon.

Soraosuutta vielä torstaina puhkoneet syvät, sadeveden täyttämät montut oli täytetty ja lanattu sileiksi.

Tosin viikonlopun runsaat sateet ja työmaa-alueen kautta kulkeva liikenne hiersivät montut jälleen maanantaiksi auki.

Written by:

Juha Salonen

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Hengenvaarallinen tilanne Klaukkalan tietyömaalla – "Toiminta on ollut edesvastuutonta" Liikenneympyrä Klaukkalantien ja Kirkkotien risteykseen – rakentaminen alkaa pääsiäisen jälkeen