Paikalliset

Kirkonkylän lukion jättiremontti alkaa – "Mitään ei jätetä kääntämättä"

Nurmijärven Yhteiskoulu sijaitsee osoitteessa Pratikankuja 8.

Riikka Laine /arkisto

Nurmijärven yhteiskoulun perinpohjainen sisäilmaremontti alkaa toden teolla marraskuun 1. päivänä.

Noin kahden miljoonan euron saneeraus kestää näillä näkymin ensi vuoden syksyyn.

– Työt jatkuvat syyskuun 15. päivään 2018 riippuen siitä, mitä remontin aikana löytyy. Mitään ei jätetä kääntämättä vaan kaikki tehdään pois alta, tilakeskuksen vs. päällikkö Kari Komonen vakuuttaa.

Hänellä on selvä näkemys siitä, mitä urakalla tavoitellaan.

– Kunta edellyttää, että saamme terveet, toimivat ja puhtaat tilat.

Komonen nostaa Nurmijärven yhteiskoulun sisäilmaremontin erääksi kunnan kärkihankkeista.

Koulun pihapiirissä on tällä hetkellä kymmenen parakkia, joihin osa koululuokista ohjattiin remontin tieltä jo syksyn alussa.

– Joulukuuksi tulee vielä neljä väistötilaa lisää. Silloin väistötiloissa opiskelee yhteensä neljätoista luokkaa, Komonen kertoo.

Komosen mukaan kukin 55 neliön kokoinen parakkityylinen väistötila vetää 30 oppilasta.

Nurmijärven yhteiskoulussa on kaikkiaan 800 oppilasta.

Parakkien varustelu on Komosen mukaan mahdollisimman ensiluokkaisella tasolla.

Erityisesti väistötilojen ilmanlaatu haluttiin hänen mukaansa varmistaa mahdollisimman tehokkaasti.

– Väistötiloissa on tehostettu ilmanvaihto ja -suodatus. Vaikka läpi kiertävät ilmamäärät ovat tavallista isommat, kertyy pölyä normaalia vähemmän, hän vakuuttaa.

Urakoitsija tuo tällä viikolla kouluun viisi tavarakonttia.

– Niihin sijoitetaan irtaimistoa luokista sekä opettajien kamppeita. Näin saadaan tilaa remontin toteuttamiselle.

Yhteiskoulun oppilaiden ja henkilökunnan oireilun syyksi on jo pitkään epäilty huonolaatuista sisäilmaa.

Koulussa tehty laaja ja perinpohjainen tutkimus vahvisti sisäilmaongelmien olemassaolon.

Komosen mukaan osa sisäilmaongelmista juontaa kosteusvaurioista.

Myös puutteellinen ilmastointi ja koulukiinteistön rakenteista kulkeutuva pöly on vaikuttanut sisäilman kehnoon laatuun.

Kunta keskittää voimavaroja kehnosta sisäilmasta kärsivien koulujen remontointiin.

Ensi vuoden huhtikuussa alkaa kehnosta sisäilmasta kärsineen Lepsämän koulun saneeraus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat