Paikalliset

Tuli tuhosi Elinan perheen kakkoskodin – surusta syntyi uusi työ luontomentorina

Luontomentorina Elina Lilja ammentaa kehon ja mielen hyvinvointia lähiluonnosta.

Ulla Yliherne

Viime vuoden elokuu tuskin koskaan unohtuu röykkäläisen Elina Liljan ja hänen miehensä Pasin mielestä.

Pariskunta oli alkuvuodesta hankkinut kävelymatkan päästä kodistaan tontin, jossa nyt komeili viittä vaille valmis vapaa-ajan asunto.

Yksi perjantai muutti kuitenkin suunnitelmat täysin.

– Sain Pasilta soiton, jossa hän kertoi poliisin ilmoittaneen ja kertoneen, että vapaa-ajan talomme on tulessa, Lilja muistelee.

Kun Elina Lilja ehti paikalle tuli oli palokunnan sammutusyrityksistä huolimatta tuhonnut koko talon eikä mitään ollut enää tehtävissä.

Poliisilla on edelleen tapahtumien tutkinta käynnissä, mutta Liljan mukaan pelastuslaitoksen arvion perusteella heräsi vahva epäily siitä, että palo olisi sytytetty tahallaan.

– Olen lapsesta asti viihtynyt luonnossa ja hakenut sieltä voimaa. Palon jälkeen tuli istuttua pari viikkoa metsässä katsellen pilviä itseään keräillen ja miettien, miten tästä jatketaan eteenpäin, hän toteaa.

Tapahtuma käynnistikin Liljassa suuremman elämän arvojen uudelleenpohdiskelun.

Hän luki Nurmijärven Uutisista, että Kiljavan opistolla oli alkamassa luontomatkailun ohjelmapalvelu- ja tapahtumatuottajan koulutus.

Lilja haki mukaan ja pääsi koulutukseen, joka alkoi tämän vuoden tammikuussa. Hänen on tarkoitus valmistua ensi toukokuussa.

– En ollut koskaan ajatellut, että voisin työskennellä yksityisyrittäjänä, mutta jo parin kuukauden opiskeluiden jälkeen minulla oli oma yritys Luonnon lähetti, hän iloitsee.

Yrityksen perustamisen lisäksi syntyi ajatus myös Liljan käyttämästä tittelistä, luontomentorista. Nykyisin titteli on rekisteröity patentti- ja rekisterihallituksen päätöksellä Liljan käyttöön.

Liljan tavoitteena on ohjata asiakkaita lähiluontoon, josta ammennetaan hyvinvointia niin keholle kuin mielellekin.

Luonnossa liikkuessa muun muassa tutkaillaan sen pieniä yksityiskohtia, kuunnellaan sen ääniä ja opitaan uutta luontotietoa.

– Nykypäivän suomalainen osaa kyllä edelleen mennä luontoon, mutta liian usein siellä liikkuminen on suorituskeskeistä. Huiskitaan menemään kauhealla vauhdilla sen sijaan, että rauhoituttaisiin. Olemme vieraantuneet luonnon pienistä ihmeistä, Lilja toteaa.

Lilja on ehtinyt esitellä suomalaista luontoa myös ulkomaalaisille.

– Varsinkin suomalaiset lintujen nimet naurattavat heitä. Räkättirastas kuulostaa aina yhtä hassulta, hän kertoo.

Katso video Elinan Liljan metsämindfulness -harjoituksesta. Harjoitus on poimittu Sirpa Arvosen Metsämieli-kirjasta.

Elina Liljan vinkit lähiluontoon

Manninkallio Röykässä Vaaksinjärven kupeessa on aivan liian harvan tiedossa. Se on kaunis korkea paikka, josta näkee pitkälle.

Rokokallio Vihtijärvellä. Toinen korkea kallio, jonka erikoisuus on kiviluolasto. Lisäksi täällä on ihanan hiljaista.

Nukarinkoski lehtomaisemineen. Ehdottomasti oma suosikkini lähialueen koskista.

Sääksi ympäristöineen. Kesällä ihanteellinen vesiliikunnan kannalta, mutta toimii myös talvella. Ykkössuosikkini on retkiluistelu.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat