Paikalliset

Huono sää työllistää pelastuslaitosta ja poliisia – peltikolareita ja ulosajoja ollut jo 40

Tie oli poikki muun muassa Hyvinkäällä Uusikyläntiellä.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos

KESKI-UUSIMAA | Hankala keli on aiheuttanut Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselle useita tehtäviä. Tehtävät ovat olleet pääsääntöisesti liikenneonnettomuuksia sekä vahingontorjuntatehtäviä.

Kello 19 mennessä liikenneonnettomuuksia oli ollut parisenkymmentä ja vahingontorjuntatehtäviä kaatuneiden puiden takia yli 20 kappaletta. Lisäksi yksiköt ovat suorittaneet tarkastustehtäviä hälytysajojen yhteydessä, koska matkalla on ollut esimerkiksi ajoneuvojen ulosajoja.

Hyvinkäällä Uusikyläntiellä kaksi rekkaa oli mennyt nurin ja liikenne oli tämän johdosta poikki. Lisäksi Nurmijärvellä on sattunut useamman auton kolari. Vakavampia henkilövahinkoja ei tällä hetkellä ole pelastuslaitoksen tiedossa.

Tällä hetkellä 11 sopimuspalokuntaa on vakinaisten yksiköiden tukena hoitamassa tehtäviä. Ennusteiden mukaan lumisade alkaa laantua kello 20 ja on taukoamassa klo 1 aikoihin.

Pelastuslaitos muistuttaa, että kaatuneista puista ei kannata ilmoittaa hätäkeskukseen, jos niistä ei ole välitöntä vaaraa. Puiden raivaaminen on maanomistajan vastuulla.

Itä-Uudenmaan poliisilaitos kertoo Twitterissä, että peltikolareita ja ulosajoja on sattunut sen alueella jo 40.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat