Paikalliset

Klaukkalan kiertoliittymän rakentaminen keskeytyi kokonaan – syynä urakoitsijan vaikeudet

Riikka Jokinen

Nurmijärven kunnanjohtaja Kimmo Behm myönsi keskiviikkona pidetyssä valtuuston kokouksessa todeksi sen, mitä monet autoilijat ovat jo pitkään pohtineet: Klaukkalantien ja Kirkkotien risteyksessä aloitetun kiertoliittymän rakennustyöt ovat keskeytyneet.

Behmin valtuustolle kertoman katsauksen mukaan urakoitsijalla on taloudellisia vaikeuksia. Parhaillaan on meneillään suunnittelu siitä, miten tilanteesta jatketaan.

Nurmijärven Uutiset kertoi jo aiemmin, että kiertoliittymän urakoitsijana toimiva Telasteel on ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin.

Yritys jätti saneeraushakemuksen kesäkuussa. Heinäkuussa tehtiin päätös saneerausmenettelyn aloittamisesta. Samalla nimettiin asianajaja saneerauksen selvittäjäksi.

Suomen Asiakastiedon mukaan marraskuun lopulla velkoja, tässä tapauksessa Verohallinto, jätti Telasteelistä konkurssihakemuksen. Suomen Asiakastiedon tietojen mukaan Verohallinnolta on saamatta lähes 500 000 euroa.

Klaukkalantien kiertoliittymän piti valmistua alun perin jo lokakuun lopussa. 

LUE MYÖS: Kirkkotien kiertoliittymän työt jatkuvat sittenkin 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Klaukkalan kiertoliittymä ei valmistu aikataulussa – "7–9 viikkoa myöhässä"29.11.2017 06.45
Kiertoliittymätyöllä mahdollisia vaikutuksia Klaukkalan vedenpaineisiin20.10.2017 15.28
Klaukkalantiellä alkaa kahden liikenneympyrän rakennustyöt – Lahnuksentien risteys uusiksi21.4.2017 09.12
Liikenneympyrä Klaukkalantien ja Kirkkotien risteykseen – rakentaminen alkaa pääsiäisen jälkeen 11.4.2017 11.43
Ely myöntää: Kirkkotien työmaa poikinut kiukkua ja korvaushakemuksia 11.10.2017 11.13
Räjäytykset jatkuvat yhä – Kirkkotien työt myöhässä30.8.2017 06.05

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat