Puheenaihe

Verohallinnolta postia 4,8 miljoonalle suomalaiselle – "Tiedot kannattaa tarkistaa"

Muutosverokortteja tehdään vuosittain noin 1,7 miljoonaa.

Arkisto/Pia Lyy

Verohallinto lähettää ensi vuoden verokortin pian kaikille yli 15-vuotiaille.

Uusi verokortti tulee kotiin viimeistään tammikuun puolivälissä, ja se on voimassa helmikuun alusta lähtien.

Vuoden 2017 verokortti on voimassa vielä tammikuun, mutta tulojen laskenta alkaa tammikuussa alusta.

Verokorttia voi tarvittaessa muuttaa osoitteessa vero.fi/verokortti.

Automaattisesti 4,8 miljoonalle asiakkaalle kotiin tuleva verokortti käy usein sellaisenaan, eikä siihen tarvitse tehdä muutoksia.

Verohallinnon mukaan veroprosentin perusteena olevat tulot ja vähennykset kannattaa kuitenkin tarkistaa.

Muutosverokortteja tehdään vuosittain noin 1,7 miljoonaa.

Pahin ruuhkahuippu ajoittuu verotoimistoissa tammikuulle, joten muutokset kannattaa tehdä verkossa tai mennä toimistoon vasta myöhemmin.

– Verokorttiin voi tehdä muutoksia läpi vuoden. Muutosten todellinen tarve saattaa usein olla paremmin selvillä vuoden edettyä pidemmälle, huomauttaa veroasiantuntija Pirjo Antinaho.

Verotoimistoissa on itsepalvelupäätteitä, joilla asiakas voi tehdä ja tulostaa verokorttinsa itse.

Verokortti verkossa -palveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla, ja virkailijat neuvovat toimistoissa palvelun käytössä.

Tammikuussa itsepalvelupäätteet pidetään auki useassa verotoimistossa normaalia pidempään.

– Helsingin Kluuvin kauppakeskuksessa on tammikuun ensimmäisten viikkojen ajan pop up -toimisto, jossa asiakkaita autetaan tekemään verokortti verkossa itse. Pop up palvelee 2.−18.1. maanantaista torstaihin kello 9−18. Lisäksi Järvenpään, Tampereen, Turun, Oulun ja Vaasan verotoimistojen itsepalvelupäätteet ovat asiakkaiden käytössä samoina päivinä kello 18 asti, Antinaho kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat