Urheilu

Video: Laineen ranteessa tuttu teho – Jets otti pikaisen revanssin

Patrik Laine.

Arkisto/Pekka Ruissalo

Patrik Laine teki kauden 10. ylivoimamaalinsa jääkiekon NHL:ssä sunnuntaina. Laineen Winnipeg Jets kukisti St. Louis Bluesin kotonaan 4–0. Jets sai pikarevanssain Bluesista. St. Louis oli lyönyt lauantaina Winnipegin kotonaan 2–0.

Täysin vapaaksi maalin eteen jätetty Adam Lowry vei Winnipegin 1–0-johtoon Andrew Coppin tarjoilusta toisen erän alussa. Laine kasvatti Jetsin etumatkaa terävällä rannelaukauksella ennen jälkimmäistä taukoa. 

Laine katkaisi neljän ottelun mittaisen maalittoman jaksonsa ja kasvatti kauden saldonsa lukemiin 16+11=27. Hän jätti samalla Nashvillen Filip Forsbergin taakseen ja otti yksin haltuunsa NHL:n ylivoimamaalipörssin kärkipaikan.

Laine ohitti jo nyt viime kauden ylivoimamaalimääränsä. Hän iski tulokkaana yhdeksän ylivoimaosumaa.

St. Louisin viimeisetkin toiveet tuhoutuivat päätöserän puolivälin jälkeen. Mark Scheifele ohjasi ensin Winnipegin kolmannen maalin puolustaja Josh Morrisseyn syötöstä. Morrissey viimeisteli itse loppunumerot alle kaksi minuuttia myöhemmin.

Lauantaina vastakkain olivat joukkueiden kakkosvahdit. Nyt ykkösvahtien taistossa Winnipegin Connor Hellebuyck torjui kaikki 24 laukausta ja sai tililleen kauden toisen nollapelinsä.

St. Louis on tasapisteissä Central-divisioonaa ja Läntistä konferenssia johtavan Nashvillen kanssa. Winnipeg on kolme pistettä kaksikkoa jäljessä.

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat