Paikalliset

Tänä jouluna tehdään taas kinkkutemppu – paistorasvan voi palauttaa Klaukkalaan

TEMPAUS  Nurmijärven ainoa kinkkurasvan keräyspaikka on Citymarketissa.

Kinkunpaistosta syntyvän rasvajätteen voi palauttaa Klaukkalan Citymarketiin. Keräyspiste sijaitsee pullonpalautusautomaattien läheisyydessä, kertoo kauppias Tomi Huuho.

Riikka Jokinen

Viime vuonna ensimmäistä kertaa kokeiltu Kinkkutemppu-kampanja jatkuu tänä jouluna ja rantautuu nyt myös Nurmijärvelle.

Kampanjan tavoitteena on kerätä kinkunpaistosta syntyvä rasvajäte talteen ja tehdä siitä uusiutuvaa dieseliä.

Tänä vuonna kinkkurasvoja voi palauttaa muun muassa kaikkiin maan K-Citymarketeihin. Nurmijärven ainoana keräyspaikkana toimiikin Klaukkalan Citymarket.

– Palautuspaikka sijaitsee pullonpalautusautomaattien läheisyydessä. Paikalla on keräyskontti, johon kinkun paistorasvan voi tuoda, Klaukkalan K-Citymarketin kauppias Tomi Huuho kertoo.

– Samassa yhteydessä on myös muun muassa käsienpesupaikka.

Paistorasva tulee palauttaa keräykseen käytetyssä maito- tai muussa tölkissä, joka on hyvin suljettu.

Aivan ensimmäiseksi tyhjä maitotölkki tulee huuhdella kotona, jonka jälkeen rasva kaadetaan varovasti tölkkiin. Tämän jälkeen tölkki täytyy sulkea huolellisesti teipillä. Ja vielä tämän jälkeen rasvan tulee hyytyä viileässä, ennen kun sen vie keräyspisteeseen.

Kaikkiaan kinkkurasva keräyspisteitä on 150 ympäri Suomea. Lähellä Nurmijärveä sijaitsevia keräyspisteitä on myös muun muassa Hyvinkäällä kauppakeskus Willassa sijaitsevassa K-Citymarketissa sekä Vantaalla kauppakeskus Jumbon ja Myyrmannin K-Citymarketeissa ja Neste Keimola Lännessä.

Paistinrasvoja otetaan vastaan keskiviikosta 20. joulukuuta alkaen. Viimeinen palautuspäivä on torstaina 4. tammikuuta.

Viime vuonna kampanjaan osallistui 40 000 taloutta ja rasvaa kerättiin yhteensä 12 000 kiloa. Rasvasta syntyi 10 000 litraa kierrätyspolttoainetta.

Tämän vuoden osallistujatavoitteena on 100 000 kotitaloutta. Jos määrä saavutetaan, Kinkkutemppu-organisaatio lahjoittaa vähävaraisia perheitä avustavalle Hope ry:lle 20 000 euroa.

Yhden keskikokoisen kinkun paistinrasvasta valmistetulla uusiutuvalla dieselillä voi ajaa noin kolme kilometriä.

Kinkkutempun idea on lähtöisin Kemianteollisuudelta ja mukaan on lähtenyt joukko yrityksiä ja järjestöjä. Esimerkiksi Lassila & Tikanoja toimittaa rasvan keräysastiat ja hoitaa kuljetukset ja Neste valmistaa siitä dieseliä Porvoon jalostamollaan.

Kinkkutemppu-kampanjan tarkoituksena on havainnollistaa kiertotalouden mahdollisuuksia. Pahimmillaan kinkun paistorasva voi aiheuttaa viemäritukoksen, mikäli sen kaataa lavuaariin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat