Vaalikoneemme on nyt avattu!

Paikalliset

Klaukkalan vanha S-Market halutaan purkaa – "Tilalle jotain uutta ja nykyaikaista"

RAKENTAMINEN HOK-Elanto on jättänyt kunnalle hakemuksen omistamansa tontin kaavamuutoksesta.

Petri Kolmonen pysähtyi tyttärensä Sofian ja 10-viikkoisen Daisy-koiransa kanssa tankkaamaan Klaukkalan vanhan S-Marketin tontilla sijaitsevalle kylmäasemalle. Sofian mielestä tyhjillään olevan kaupan voisi purkaa ja tilalle rakentaa vaikka sisäleikkipuiston. Isä innostui myös ajatuksesta.

Ulla Yliherne

Keskellä Klaukkalaa puolentoista vuoden ajan tyhjillään seisseen vanhan S-Marketin kiinteistön kohtalosta on saatu uutta tietoa.

HOK-Elannon kiinteistöjohtaja Jyrki Karjalainen kertoo osuuskaupan jättäneen Nurmijärven kunnalle hakemuksen, jossa kaavamuutoksen kautta lähdettäisiin kehittämään tonttia ja siinä olevaa liiketilaa.

– Toiveena on, että alueelle saataisiin uusi kaava, joka mahdollistaisi lainvoimaiseksi tultuaan kiinteistön kehittämisen yhdessä kunnan kanssa, hän kertoo.

Käytännössä tämä tarkoittaa Karjalaisen mukaan sitä, että vanha liiketila purettaisiin ja tilalle rakennettaisiin uutta.

– Jotain uutta ja nykyaikaista, joka sopii tälle keskeiselle paikalle, Karjalainen muotoilee.

Klaukkalan S-Market muutti uusiin tiloihin kauppakeskus Brunniin elokuussa 2016. Siitä lähtien Lepsämäntien liiketila on ollut tyhjillään.

– Vanhat tilat ovat niin huonossa kunnossa, että niiden vuokraaminen edes tilapäiseen käyttöön on käytännössä mahdotonta, Karjalainen toteaa.

Kiinteistöjohtajan mukaan HOK-Elannon tahtotila Klaukkalan kehittämiselle on kova.

– Tavoitteenamme on, että palvelumme olisivat paremmin edustettuina Klaukkalan keskustassa, Karjalainen myöntää.

HOK osti vuonna 1984 vuodesta 1976 toimineen Teho-marketin tilat Vaskomäen juurelta ja muutti kaupan nimeksi S-marketin.

HOK olisi halunnut rakentaa Prisman S-marketin paikalle ja louhia 1/3 osan Vaskomäestä vuonna 2007. Vaskomäkeä puolustanut kansanliike keräsi kuitenkin adressiin 650 nimeä ja HOK vetäytyi hankkeesta.

Tämän jälkeen HOK olisi halunnut rakentaa Prisman Viirinlaaksoon, mutta hanke kaatui kaavavalituksiin ja kalliiksi nousseisiin rakennuskustannuksiin kesällä 2015.

Mitä toivoisit vanhan S-Marketin tilalle?

Kauppakeskittymä
30% (349 ääntä)
Uusi ruokakauppa
21% (242 ääntä)
Elokuvateatteri
20% (231 ääntä)
Jotain muuta, (kommentoi keskustelukenttään)
11% (122 ääntä)
Leikkipuisto
8% (88 ääntä)
Asuntoja
6% (67 ääntä)
Koirapuisto
4% (41 ääntä)
Parkkipaikka
1% (16 ääntä)
Ääniä yhteensä: 1156

Klaukkalan S-Marketin vaiheet

Nurmijärveläinen osuuskauppa siirtyi hyvinkääläisen Osuuskauppa Tehon omistukseen 1972. Samalla ryhdyttiin laajentamaan myymälätiloja.

Uusi päivittäistavaroiden valintamyymälä Teho-market rakennettiin entistä kauppaa vastapäätä vuonna 1976.

HOK osti Tehon toiminnan vuonna 1984 ja nimeksi tuli S-market.

Vanha kaupparakennus Klaukkalantien toisella puolella jäi rautatavaroiden myymäläksi. Rautaosasto lopetettiin 1980-luvulla ja rakennus purettiin.

Lähde: Ison kylän tarina Klaukkalan kyläkirja

Lisää aiheesta

Uusi ja isompi S-market avattiin Klaukkalaan – 1000 uutta tuotetta18.8.2016 15.25
Nyt se on varmaa – Rajamäelle tulee uusi K-Supermarket ja S-market17.3.2017 15.00
Vanhan S-marketin vanerilevyt puhuttavat – HOK haluaa keskustelua kiinteistön tulevaisuudesta28.2.2017 13.34
Vanhalla S-marketilla rakennusmiehiä hommissa? – "Ei varsinaisesti uutta kerrottavaa"20.2.2017 18.45
Klaukkalan S-market halutaan takaisin vanhalle paikalle – näin HOK vastaa5.10.2016 07.00

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat