Paikalliset

Vihdoin se tapahtuu! Arkadia-halli saadaan käyttöön – ensimmäinen peli jo lauantaina

Jaakko Julkunen vahvistaa, että Arkadia-halli saadaan vihdoin ja viimein käyttöön.

Riikka Jokinen

Klaukkalassa sijaitseva Arkadia-halli saadaan vihdoin ja viimein käyttöön.

Arkadian yhteislyseon rehtori Jaakko Julkunen kertoo, että halliin ollaan asentamassa käyttöönottoa viivästyttäneet puuttuvat portaat.

– Vastaava työnjohtaja juuri ilmoitti, että portaat asennetaan keskiviikkona.

Tämän jälkeen rakennustarkastaja käy vielä katsomassa portaat.

– Tavoitteena on, että torstain kuluessa kaikki olisi kunnossa, Julkunen kertoo.

Katsomoa lukuun ottamatta Arkadia-hallin muille sisätiloille saatiin käyttöönottolupa jo joulukuussa. Katsomossa oli kuitenkin porrasongelma, sillä alun perin asennettujen portaiden askelmien korkeudet eivät täyttäneet määräyksiä. Nyt ongelma on kuitenkin ratkaistu.

Arkadia-hallin käyttöönotto tietää myös nurmijärveläiselle salibandyseura SB-Prolle pitkän odotuksen päättymistä.

Seuran liiganaiset pääsevät nyt vihdoin pelaamaan kotipeliä oman kunnan alueella.

SB-Pron liiganaiset kohtaavat ensimmäisessä kotipelissään hallitsevan suomenmestarin, Tampereen Classicin. Ottelu pelataan jo tulevana lauantaina 13. tammikuuta kello 17 Arkadia-hallissa. Ovet avataan yleisölle kello 16 ja katsomoon mahtuu noin 500 katsojaa.

Seuran puheenjohtaja Janne Raatikaisen mukaan tunnelma on epätodellinen.

– Tuntuu huikealta, että pääsemme vihdoin pelaamaan Arkadia-hallissa, hän toteaa.

Salibandyseuran pelaajat ottivat ensituntumaa uuteen halliin eilen tiistaina, kun D2-joukkueen pojat saivat kunnian järjestää harjoituksena uudessa hallissa ensimmäisenä.

Janne Raatikaisen mukaan myös liiganaiset ovat jo päässeet kokeilemaan, miten pelaaminen upouudella kentällä sujuu.

– Liiganaisilla on vielä parit treenit ennen lauantain peliä, mutta nyt ensimmäisten harjoitusten perusteella olen kuullut kehuja sekä kaukalosta että siinä käytössä olevasta matosta, Raatikainen kertoo.

Jaakko Julkusen mukaan Arkadia-hallin viralliset avajaiset järjestetään myöhemmin, mahdollisesti helmikuun alkupuolella pelin yhteydessä.

Asiasta tiedotetaan myöhemmin erikseen.

Teksti: Riikka Jokinen ja Ulla Yliherne

Lue myös: Arkadia-halli vihdoin lähellä valmistumista – vain portaat puuttuvat

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Arkadiahallin valmistuminen roikkuu vielä ilmassa – Hätäratkaisut värittäneet SB-Pron syyskauden alkua6.10.2017 06.30
Arkadia Halli muutaman viikon myöhässä6.9.2017 08.30
Arkadian urheilupyhättö elokuun lopuilla käyttökunnossa – "turvallisuusasiat saadaan varmasti valmiiksi"16.8.2017 07.00
Tätä on odotettu: Arkadian tontilla tapahtuu pian18.7.2016 06.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat