Puheenaihe

It-firma lupaa paikkoja 750 osaajalle Suomessa

Kuvituskuva.

ESM arkisto

Kansainvälinen it-yhtiö CGI suunnittelee työllistävänsä jopa 1 000 uutta nuorta osaajaa Suomessa. Yhtiön vauhti on kova, sillä rekrytoinnit on määrä saada täyteen vuoteen 2020 mennessä. Nyt tavoitteesta uupuu vielä 750 työntekijää.

Merkittävä osa rekrytoinneista tehdään CGI:n mukaan Future Talent -ohjelmassa, joka auttaa nuoria työuran käynnistämisessä.

Tehtävistä 50 pyritään täyttämään Future Talent -tapahtumassa Helsingin Finlandia-talossa 26. tammikuuta.

– Tuhannen rekrytoinnin tavoite ja Future Talent -ohjelma polkaistiin käyntiin noin vuosi sitten. Tähän mennessä olemme palkanneet Suomessa jo 250 nuorta osaajaa. Mutta tuhanteen on vielä matkaa, joten rekrytoinnit jatkuvat edelleen. Paljon on töitä tarjolla, luonnehtii CGI:n henkilöstöjohtaja Ulla Walli tiedotteessa.

CGI rekrytoi nuoria sekä vakituisiin tehtäviin että palkalliseen harjoitteluun. Harjoittelu kestää 4–6 kuukautta tehtävästä riippuen.

Viime vuonna harjoittelijoista jopa kaksi kolmesta rekrytoitiin yhtiön mukaan vakituiseen tehtävään harjoittelujakson päätteeksi.

Osaajia haetaan muun muassa mobiili-, Java- ja ohjelmistorobotiikan kehittämisen.

Suurin osa CGI:n jatkuvista rekrytoinneista painottuu digiteknologioita hallitsevien kokeneiden osaajien palkkaamiseen.

Digitalisaation eteneminen avaa Wallin mukaan mahdollisuuksia myös nuoremmille osaajille.

– Meillä kaikki pääsevät heti tositoimiin vanhemman kollegan kaveriksi, mikä nopeuttaa oppimista ja tuo arvokkaan rivin ansioluetteloon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat