Paikalliset

Kunta älähti: "Röykän maankaatopaikan hanke osayleiskaavan vastainen"

Infotilaisuus Röykässä helmikuussa 2016 veti väkeä. Paikalla olivat myös yleiskaavainsinööri Arja Junttila (vas.) ja yleiskaavapäällikkö Anita Pihala.

Mia Lagström

Nurmijärven kunta on antanut Vaasan hallinto-oikeudelle Röykän maankaatopaikkaa koskevan vastaselityksen. Hallinto-oikeus pyysi kunnalta vastaselitystä myönteisestä ympäristölupapäätöksestä tehdyistä valituksista annetuista vastineista ja lausunnoista.

Kunta toteaa vastaselityksessään, että Luonnonvarakeskuksen vastineessa on esitetty merkittäviä näkökulmia ympäristöluvan ja sen lupaehtojen mukaisen toiminnan aiheuttamista kielteisistä vaikutuksista luonnonoloihin ja erittäin uhanalaiseen lajistoon.

Ympäristöluvan mukainen hanke on oikeusvaikutteisen osayleiskaavan vastainen."

Uudenmaan Ely-keskuksen vastineessaan esille tuoma toiminnan pitkäkestoisuus esitetyllä maksimiläjitystilavuudella ja vuosittaisella maksimiläjitysmäärällä tarkoittaa taas kunnan mukaan sitä, että käytännössä ympäristöluvan mukainen hanke on oikeusvaikutteisen osayleiskaavan vastainen.

Perttulan osayleiskaavassa alue on osoitettu pääosin maa- ja metsätalousalueeksi.

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta päätti ympäristöluvan myöntämisestä kokouksessaan 15. toukokuuta 2017. Myönteinen päätös syntyi äänin 6–6 puheenjohtajana toimineen Anneli Sundbergin äänen ratkaistessa.

Ympäristölautakunnan jäsenet Irene Harjunen, Jerry Latva, Risto Lehto, Matti Nieminen, Irja Paloheimo ja Heta Ravolainen-Rinne jättivät päätöksestä eriävän mielipiteensä.

Ympäristölupa on voimassa toistaiseksi. Lupapäätöksen mukaisesti maankaatopaikan toimintaa ei saa aloittaa ennen kuin ympäristölupapäätös on lainvoimainen.

Ympäristölupapäätöksestä on jätetty kahdeksan muutoshakemusta Vaasan hallinto-oikeuteen. Hakijoiden joukossa on Nurmijärven kunta.

Keski-Suomen Kuljetus Oy:n lupa koskee pilaantumattomien ylijäämämassojen välivarastointia ja loppusijoitusta sekä betoni-, tiili- ja asfalttijätteen välivarastointia, jalostusta ja hyödyntämistä yrityksen Tulppaani-nimisellä tilalla Röykässä.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat