Paikallisurheilu

NJS otti tuntumaa Kakkosdivarin tasoon

URHEILU  Järvenpään Palloseura teki ainoan ja ratkaisevan maalin.

Järvenpään Palloseura voitti talvisarjassa kotihallissaan NJS:n niukasti 1–0. Tässä Lassi Vainikainen suojaa palloa, jonka haluavat myös JäPS:in Aso Zahedi ja Jesse Sundström.

NJS pelasi harjoituskauden kolmannen pelinsä viime viikonloppuna Järvenpään talvisarjan isäntäjoukkuetta vastaan.

Järvenpään Palloseura (JäPS) teki ensimmäisen puoliajan lopussa ottelun ainoan ja ratkaisevan maalin. JäPS on jo rutinoitunut Kakkosen joukkue, joka on sijoittunut useimmiten sarjataulukon keskiviivan tienoille tai sen yläpuolelle.

NJS kohtasi mielenkiinnolla odotetussa harjoitusottelussa viimein tulevan kauden sarjatason joukkueen vieläpä omasta lohkosta.

Ottelu ei kohonnut mitenkään suureksi jalkapallojuhlaksi, sillä harjoitusotteluissa tarkoitus on kokeilla ja testata uusia asioita sekä vahvistaa entisiä hyviksi todettuja käytäntöjä.

Lauantai-iltana kuitenkin huomasi, että NJS on pelannut edelliset noin 30 peliä Kolmosen joukkueita vastaan, ja nyt toisella kenttäpuoliskolla oli selvästi vauhdikkaampaa, taitavampaa ja sisukkaampaa porukkaa kuin aikoihin.

Moni sellainen asia, joka viime kesänä olisi tuottanut hyökkäyksessä näyttävämpää jälkeä, ei nyt toiminutkaan. Toisaalta puolustus oli edellisen pelin jälkeen tiivistynyt, mutta paljon on sielläkin parantamisen varaa.

JäPS oli pelin hallitsevampi osapuoli ja ansaitsi voittonsa, mutta viimeistelytaidossa heilläkin oli parannettavaa. Myös NJS loi puolisen tusinaa erinomaista maalintekotilannetta ja tehokkaammalla viimeistelyllä peli olisi voinut päättyä tasan. Ilmeisesti maalintekoharjoituksia on lähiaikoina tiedossa.

JäPS teki voittomaalinsa aivan ensimmäisen puoliajan lopussa: Otso Knuuttila tuli maaliltaan vastaan vapaata pallollista hyökkääjää ja onnistui peittämään laukauksen, mutta pallo kimposi rangaistusalueen kulmaan, josta Tuure Nummi laukoi sen kenenkään estelemättä maaliin.

NJS on täydentynyt kahdella pelaajalla, kun toppari Mikko Oinosen ja hyökkääjä Eetu Sankkisen sopimukset julkaistiin.

Toistaiseksi kaikki 18 sopimuspelaajaa ovat viime kauden joukkueesta, mutta kolmen harjoittelua haittaa asevelvollisuuden suorittaminen.

Normaali pelaajavahvuus olisi kaksi tusinaa, joten ainakin päävalmentaaja Marko Tukiaisen kaipaamia 2–3 kokenutta vahvistusta odotellaan edelleen.

Viime kauden joukkueessa eniten pelannut Severi Murto oli nyt mukana Järvenpäässä, mutta sopimusta ei ole tehty. Muista eniten pelanneista pelikentät jättäneen Sixten Björkstrandin tilalle haetaan kovan luokan topparia ja puolustaja Patrick O´Shaughnessy on vaihtanut maisemaa.

Tulevan kauden lohkojako on nyt lopulta valmis, kun ylemmälle sarjatasolle nostetun KTP:n tilalle tulee FC Vaajakoski.

Seuraava talvisarjan ottelu pelataan ensi lauantaina 27. tammikuuta kello 13.30. Silloin vastaan tulee Kakkosen naapurilohkoon noussut HIFK/2, jonka kokoonpano viikko sitten näytti lähinnä seuran Ykkösessä pelaavalta joukkueelta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat