Paikalliset

Sekajätteestä tehty päätös pitää – Tekninen lautakunta vaatii hallinto-oikeutta hylkäämään valitukset

Sekajätteen kuljetuksesta on väännetty Nurmijärvellä kättä vuosien ajan.

Arkisto/Lotta Åberg

Tekninen lautakunta pysyy syksyisessä päätöksessään, jonka mukaan kunta kilpailuttaa jatkossa sekajätteen kuljetuksen Nurmijärvellä. Lautakunta antoi Helsingin hallinto-oikeudelle päätöksestä tehdyistä valituksista lausunnon. Lautakunta katsoo, että valitukset tulee hylätä ja päätös pitää sellaisenaan voimassa.

Teknisen lautakunnan päätöksestä ovat valittaneet Lassila&Tikanoja Oyj sekä kunnan alueella toimivat yritykset Jama Palvelu Oy, Piharatamo Oy, Uudenmaan Imupalvelu Oy, Kuljetusliike Reino Laakso Oy, TT-Logistics Oy, T.Virkki Ky ja yhdeksän yksityishenkilöä.

Tällä hetkellä Nurmijärvellä on käytössä sopimusperusteinen eli kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus. Uusi jätelaki edellyttää siirtymistä kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen, jos kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetuksen edellytykset eivät täyty.

Jätehuollon järjestämisestä piti päättää kunnissa vuoden kuluessa lain voimaantulosta. Laki astui voimaan vuonna 2011.

Nurmijärvellä jätehuoltoviranomaisena toimiva tekninen lautakunta on käsitellyt sekajätteen kuljetusta kahdesti ja päättänyt molemmilla kerroilla jatkaa kiinteistön haltijan järjestämää jätteenkuljetusta. Päätökset poikkesivat esittelijän päätösehdotuksesta.

Helsingin hallinto-oikeus kumosi huhtikuussa 2016 lautakunnan vuotta aiemmin tekemän päätöksen. Hallinto-oikeus perusteli ratkaisuaan sillä, etteivät edellytykset kiinteistön haltijan järjestämälle jätteenkuljetukselle Nurmijärvellä täyty.

Nurmijärven jäteasian käsittely vauhdittui, kun Keski-Uudenmaan ympäristökeskus kutsui elokuussa 2017 kunnan jätehuollon järjestämisestä vastaavat viranhaltijat kuultavaksi jatkotoimista, joilla laiton tilanne saadaan korjatuksi. Ympäristökeskus ilmoitti aloittavansa hallintopakkojärjestelyn. Sen ensimmäisessä vaiheessa kunnan jätehuoltoviranomaisille annettiin kirjallinen kehotus päättää sekajätteen kuljetuksen siirtämisestä kunnan järjestämisvastuulle.

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus antoi syyskuussa 2017 lisäkannanoton, jossa se totesi, ettei ympäristökeskuksen valvonta-asia etene niin kauan kuin valitusasia on vireillä Helsingin hallinto-oikeudessa. Valvonnan jatkotoimenpiteisiin vaikuttaa olennaisesti hallinto-oikeuden ratkaisun sisältö.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat