Omakotitalon rakentaminen viivästyi – kunta maksaa 30 970 euron korvauksen

Kuvituskuva

JOHANNA ERJONSALO

Nurmijärven kunta maksaa omakotitalorakentajalle yli 30 000 euron vahingonkorvaukset.

Syynä on omakotitontilla olleiden kunnan vesi- ja viemärijohtojen siirrosta aiheutunut talonrakentamisen viivästyminen.

Kunta myi rakentajalle Harjulassa sijaitsevan tontin viime toukokuussa.

Omakotitalon perustusten rakentamisen yhteydessä kuitenkin ilmeni, että kunnan vesi- ja viemärijohtojen sijainti oli johtokartalla virheellinen siten, että johdot sijaitsivat kaavan mukaisella rakennusalalla rakennettavan omakotitalon kohdalla.

Kunnan vesilaitos rakensi sittemmin uudet johdot tontilla sijaitsevan johtorasitteen mukaiselle alueelle ja poisti vanhat johdot tontin alueelta.

Vesihuoltojohtojen siirto oikealle paikalla aiheutti kuitenkin noin viiden kuukauden viivästyksen omakotitalon rakentamishankkeelle.

Rakentaja esitti kunnalle alun perin 38 500 euron korvausvaatimuksen asiasta aiheutuneiden ylimääräisten kulujen ja haitan takia.

Rakentaja joutui oman kertomansa mukaan muun muassa tekemään järjestelyjä nykyisen asunnon ja varastotilojen osalta sekä siirtämään talopaketin toimitusajankohtaa kahdesti. Tämän lisäksi perustusten tekoa jouduttiin siirtämään myös kahdesti. Lopulta perustukset jouduttiin tekemään talvityönä, josta aiheutui lisäkustannuksia.

Nurmijärven kunnanjohtaja Kimmo Behm päätti tammikuussa tekemällään päätöksellä maksaa omakotitalorakentajalle 30 970 euron vahingonkorvauksen asiasta.

Päätöstä perustellaan sillä, että koska kunta on siirtänyt johdot rasitteen mukaiselle paikalle, ei tontin omistajille aiheudu niistä pysyvää haittaa. Näin ollen tonttikaupan osalta ei ole perustetta maakaaren mukaiselle hinnanalennukselle.

– Sen sijaan kunta tontin myyjänä on menetellyt huolimattomasti antamalla kaupan kohteesta erheellistä tietoa ja näin ollen aiheuttanut ostajille vahinkoa viivästyksen muodossa, joka kunnan tulee korva, päätöstä perustellaan.

Written by:

Riikka Jokinen

Ota yhteyttä