Paikalliset

Velkaneuvontaan kuukauden jono Nurmijärvellä – "Minulle on tärkeintä, että asiat tulevat todella kuntoon"

TALOUS   Jonotusaika ei kuitenkaan kerro kaikkea, muistuttaa Nurmijärven talous- ja velkaneuvoja Merja Peippo.

Velkaneuvontapalvelut siirtyvät ensi vuoden alussa kunnilta valtakunnallisille oikeusaputoimistoille. Kuvituskuva.

Päivi Tuovinen / arkisto

Nurmijärven kunnan talous- ja velkaneuvontaan joutuu jonottamaan keskimäärin 33 vuorokautta, selviää Kilpailu- ja kuluttajaviraston tilastoista.

–  Jonotusaika on kohtuullinen. Se ei ole missään tapauksessa liian pitkä, Nurmijärven talous- ja velkaneuvoja Merja Peippo sanoo.

Hyvinkäällä, jossa työskentelee kaksi talous- ja velkaneuvojaa, jono on 21 vuorokautta. Oulussa jonotusaika on 175 vuorokautta, Joensuussa taas kolme vuorokautta. Koko maan keskiarvo on 40 vuorokautta.

Keskiarvoinen jonotusaika ei kerro ihan koko totuutta.

– Täytyy muistaa, että jonossani ovat uudet asiakkaat sekä asiakkaat, jotka tulevat tarkistamaan lisätilityslaskelmia tai maksuohjelman muutoksia tai. Lisäksi jonossa on asiakkaita, joille on tehty velkajärjestelyhakemus ja he tulevat tarkistamaan ja allekirjoittamana hakemuksen.

Kun uusi asiakas soittaa talous- ja velkaneuvojalle, hänelle tehdään puhelimitse alkukartoitus ja selvitetään, onko asiakkaalla mahdollisuutta hakea velkajärjestelylain perusteella velkajärjestelyä tai Takuusäätiön takauslainaa.

Alkukartoituksen perusteella määräytyy myös jonotusaika varsinaiseen tapaamiseen.

– Jos asiakkaalla on esimerkiksi menossa asunto alta, hän pääsee tapaamiseen usein saman viikon sisällä.

Myös uudet asiakkaat selviävät Peipon mukaan usein alle kuukauden jonotuksella.

Käytännössä talous- ja velkaneuvoja auttaa henkilöä, joka kokee olevansa ylivelkaantunut. Hän auttaa velkatilanteen kartoittamisessa, velkojen sopimisessa sekä haettaessa velkajärjestelyä käräjäoikeudessa tai haettaessa Takuu-säätiöltä takausta järjestelylainaan. Lisäksi talous- ja velkaneuvoja ohjaa ja antaa opastusta oman talouden suunnittelussa.

– Käymme asiakkaan kanssa aina kaikki velat läpi ja järjestelemme ne kokonaisuudessaan. Jos asiakas on ilman asuntoa, laadin kirjeen vuokranantajalle, jotta hakija saisi nopeammin asunnon tarveharkinnan perusteella.

Peiposta kynnys hakeutua velkaneuvontaan on matala.

– En ole kokenut, että kynnys olisi iso. Asiakkaat ovat myös olleet tyytyväisiä. Minulle on tärkeintä, että asiakkaan asiat tulevat todella kuntoon.

Talous- ja velkaneuvoja tarjoaa puhelinneuvontaa Nurmijärvellä aina arkisin kello 11.30–12.30 numerossa 040 317 2280.

Peipolla on keskimäärin kymmenkunta tapaamista viikossa. Uusia asiakkaita tulee noin 15 kuukaudessa.

Oletko ollut yhteydessä talous- ja velkaneuvontaan?

En
73% (8 ääntä)
Kyllä
27% (3 ääntä)
Ääniä yhteensä: 11

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat