Paikalliset

11 vuoden ura eduskunnassa päättyi – Outi Mäkelä aloitti kunnanjohtajana

Eduskuntatalon istuntosali on tullut Outi Mäkelälle tutuksi 11 kansanedustajavuoden aikana. Nyt salin ovet kuitenkin sulkeutuvat Mäkelän kohdalla, hänen siirtyessä Nurmijärven kunnanjohtajaksi.

Ulla Yliherne

Nurmijärven kunnan johtokapula vaihtui tämän viikon maanantaina kun Outi Mäkelä aloitti vs. kunnanjohtajana. Varsinainen virkaanastuminen tapahtuu 1. toukokuuta nykyisen kunnanjohtajan Kimmo Behmin jäädessä virallisesti eläkkeelle.

– Kollegat suosittelivat lukemaan Tuusulan entisen kunnanjohtajan Jorma Hämäläisen kirjan Minä kunnanjohtajana. Se on ollut minulla nyt lainassa eduskunnan kirjastosta, Mäkelä kertoo.

Vaikka kunnanjohtaja on poliittisesti neutraali, mielipiteitä saa silti olla."

Kunnanjohtajan työtä Mäkelä vertaa osittain presidentin työhön. Se on poliittisesti sitoutumaton työ, jossa hän palvelee koko kuntaa.

Siirtyessään kunnanjohtajaksi Mäkelä jättääkin kaikki poliittiset tehtävänsä.

Mäkelä työskenteli viimeistä päivää kansanedustajana viime perjantaina 2. maaliskuuta.

– Moni mielenkiintoinen asia jää kesken. Maailma ei tullutkaan valmiiksi, hän toteaa nauraen.

Hän uskoo kuitenkin, että lähes 11 kansanedustajavuoden jälkeen poliitikon roolista virkamiehen saappaisiin hyppääminen onnistuu luontevasti.

– Vaikka kunnanjohtaja on poliittisesti neutraali, se ei tarkoita sitä, etteikö hänellä saisi olla mielipiteitä, Mäkelä toteaa.

Mielipiteitä ja päätöksentekokykyä Mäkelältä vaaditaankin jo heti ensimmäisistä päivistä lähtien. Kunnan ylimmästä johdosta on lähiaikoina irtisanoutunut sekä kehitysjohtaja että tekninen johtaja, jonka takia Mäkelä lähtee akuutisti pohtimaan uutta organisaatiota.

– Menetämme lähtijöiden mukana paljon osaamista, mutta samalla tämä on tuhannen taalan paikka rakentaa Nurmijärvestä houkutteleva työnantaja, joka pitää huolta osaajista. Kuntasektorilla on iso haaste siinä, etteivät kaikki osaajat valu yksityiselle puolelle, Mäkelä summaa.

Toinen asia, johon Mäkelä paneutuu ensimmäisten asioiden joukossa on tuoreen kuntastrategian jalkauttaminen käytäntöön. Uusi strategia hyväksyttiin viime kunnanvaltuustossa.

– Kolmas iso asia on kunnan viestinnän uudistaminen tämän päivän tasolle. Se tarkoittaa sitä, että kunta on paremmin esillä eri viestintäkanavissa, hän listaa.

Mäkelä aikoo myös ryhtyä kirjoittamaan omaa kunnanjohtajablogia sekä olemaan entistä aktiivisemmin läsnä myös sosiaalisessa mediassa, niin Facebookissa kuin Twitterissäkin.

Lue myös: Tällainen oli Mäkelän viimeinen työpäivä kansanedustajana

Lisää aiheesta

Eduskunnan jättävä Outi Mäkelä: "200 kansanedustajaa on liian paljon"2.3.2018 11.43
Nurmijärven uudelle kunnanjohtajalle 9800 euron kk-palkka – Outi Mäkelä aloittaa maaliskuussa10.2.2018 09.30

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat