Paikalliset

Sääksin jäällä ei saa ajaa moottoriajoneuvolla – "Kielletty rajoituspäätöksellä"

YMPÄRISTÖ  Rajoituspäätöksiä tehty myös muun muassa Tuusulanjärvellä, kertoo Keski-Uudenmaan ympäristökeskus.

Moottoriajoneuvoilla ajaminen on rajoituspäätöksillä kielletty esimerkiksi Sääksjärven ja Tuusulanjärven jäillä.

Juha Perämäki

Jäällä liikkuminen on jokaisen oikeus, mutta muut jäällä liikkujat ja ympäristö on otettava huomioon, muistuttaa Keski-Uudenmaan ympäristökeskus.

Talvinen sää on vahvistanut alueen vesistöjen jääpeitteitä siinä määrin, että kiinnostus myös kelkoilla, mopoilla ja autoilla ajamiseen jäällä on herännyt.

Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksesta muistutetaan, että joissakin vesistöissä moottoriajoneuvolla ajaminen on kiellettyä, mutta muuten vesilain yleiskäyttöoikeuden turvin jokaisella on oikeus kulkea vesistössä tai jäällä tarpeetonta häiriötä aiheuttamatta.

Ympäristövalvontapäällikkö Katariina Serenius Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksesta kertoo, että vesilain yleiskäyttöoikeuteen kuuluu myös moottoriajoneuvolla liikkuminen. Hän kuitenkin muistuttaa, että omalla liikkumisella ei saa aiheuttaa kenellekään tarpeetonta haittaa tai häiriötä tai estää muiden oikeutta liikkua jäällä. Moottoriajoneuvolla ajavien on siis huomioitava muut jäätä käyttävät, kävelijät, hiihtäjät ja kalastajat.

Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella moottoriajoneuvoilla ajaminen jäällä on rajoituspäätöksillä kielletty Tuusulanjärvellä, Nurmijärven Sääksjärvellä, Rusutjärvellä, Mäntsälän Sääksjärvellä, Venunjärvellä, Korpilammella ja Mustijoella Nummisten kylän alueella.

Joskus jäälle pääsemiseksi on tarpeen ajaa maastossa. Serenius muistuttaakin, että maastossa moottoriajoneuvolla ajamiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Tätä edellyttää maastoliikennelaki.

Lisäksi tulee muistaa, että jääradan tekeminen ja radalla ajaminen eivät kuulu yleiskäyttöoikeuden piiriin, vaan ne edellyttävät vähintäänkin maa- tai vesialueen omistajan lupaa.

Usein saatetaan tarvita myös maastoliikennelain mukainen lupa ja meluilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta. Ympäröivää asutusta ei myöskään saa unohtaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat