Paikallisurheilu

SB-Pron C-tytöt saavuttivat SM-pronssia – Neea Mustola teki voittomaalin

C-tyttöjen pelaajat ja valmennus voittokuvassa.

SB-Pro

SB-Pron C-tytöt saavuttivat SM-pronssia viime lauantaina Arkadia-hallissa pelatussa jännitysnäytelmässä, jossa vastassa oli Northern Stars.

Mitali ratkesi jatkoajalla, kun Neea Mustola onnistui tekemään läpiajosta voittomaalin 4–3.

Ensimmäinen erä oli tasainen, vaikka Northern Stars hallitsi lievästi palloa. SB-Prolle torjuntoja kertyi 9, Northern Starsille 8. Tästä huolimatta Pro teki kaksi maalia.

Ensimmäinen maali syntyi Neea Mustolan esityöstä. Hän teki röyhkeän ajon maalille, jonka Espoon maalivahti Edit Rautakoski kuitenkin torjui, mutta ei saanut palloa hallintaansa. Mustola jatkoi pelaamista ja lopulta oikea-aikaisesti paikalle saapunut Erika Hakulinen työnsi irtopallon maaliin.

Pron toinen maali oli rakennettu akselilla Riikka Jouppila ja Minka Kosonen. Maalin viimeisteli puolustajan paikalta Reetta Suontausta tarkalla laukauksellaan alanurkkaan.

Toisessa erässä ottelu jatkui tasaisena, torjunnat Pro 9 ja Northern Stars 11. Erän alkuun Pro sai rakennettua kaksi avopaikkaa, mutta ilman maalia, jonka jälkeen Northern Stars iski kolmesti lähes identtisesti Eeva Hellenin,Jasmine Hammarbergin ja Venla Airaksisen toimesta.

Erän lopussa Pro sai vielä jäähyn.

Kolmannen erän puolessa välissä koitti kotijoukkueelle ansaittu, mutta hiukan onnekaskin tasoitus. Milja Ronkaisen kaukolaukaus muutti suuntaa Northern Starsin pelaajasta ja jo laukausta ennakoinut maalivahti ei enää pystynyt estämään laukauksen lipumista maaliin.

Erän viimeiset kymmenen minuuttia olivat Pron hallintaa. Ykkössektorin paikkoja syntyi 5–6 kappaletta, mutta hienon pelin maalillaan pelannut Espoon Rautakoski torjui ne tai sitten maalikehikot pelastivat tilanteen tai lauottiin ohi maalin.

Paikkansa oli myös Northern Starsilla. Vielä viimeisellä minuutilla Pron vaihtovirhe antoi vieraille hyvän laukauspaikan, jonka vastaavasti Maria Viitala torjui. Torjunnat erässä 6–6.

Neljäs erä ehti vanheta 27 sekuntia, kun Neea Mustola ratkaisi ottelun kotiyleisön riemuksi Prolle. Annukka Lönnrot katkoi keskialueella ja lähetti läpisyötön Mustolalle, jonka laukaus painui alanurkkaan ja voittojuhlat olivat valmiina alkamaan runsaslukuisen yleisön edessä.

C-tytöt ovat mukana myös keskiviikkona Arkadia-hallissa pelattavassa Naisten Liigan kolmannessa välieräottelussa. Joukkue huomioidaan pelin aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat