Puheenaihe

Uuden kansantaudin hoito maksaa 2 200 e/vuodessa jokaista potilasta kohden – testaa kuulutko 500 000 joukkoon

Diabeteksen oireet voivat olla salakavalia.

Arkisto

Tyypin 2 diabetesta sairastaa arviolta puoli miljoonaa suomalaista. Verrattuna muihin Eurooopan maihin tyypin 2 diabetes ei ole maassamme mitenkään erityisen yleinen, vaan Suomi on tilastoissa keskitasoa.

Tyypin 2 diabetesta sairastavien määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Tärkeä syy tähän on väestön lihominen. Suomessa tyypin 2 diabeteksen hoito maksaa keskimäärin 2 178 euroa vuodessa diabeetikkoa kohti. 

Uusi StopDia-tutkimus selvittää, miten tyypin 2 diabetesta voi ehkäistä kustannusvaikuttavasti.

Parissa minuutissa tehtävä nettitesti varoittaa tehokkaasti diabetesriskistä. Riskitestissä kohonneet pisteet saaneista kuudella prosentilla havaittiin tyypin 2 diabetes, jota henkilö on sairastanut tietämättään. Lisäksi yli puolella oli häiriintynyt sokeriaineenvaihdunta eli diabeteksen esiaste. Tulokset perustuvat yli kolmentuhannen StopDia-tutkimukseen jo osallistuvan henkilön laboratoriotuloksiin. 

Testi avattiin verkossa vuosi sitten. Suomessa kehitetty riskitesti on laajasti käytössä myös maailmalla. Jo aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että testi antaa melko luotettavan ennusteen siitä, miten todennäköistä on sairastua tyypin 2 diabetekseen seuraavan kymmenen vuoden aikana. 

StopDia-tutkimus raportoi nyt ensimmäistä kertaa tarkkoja tuloksia siitä, kuinka tehokkaasti verkkotesti tunnistaa riskissä olevat. Tulokset osoittavat, että testi on nopea ja kustannusvaikuttava tapa selvittää oma riski jo ennen laboratoriotutkimuksia.

– Riskitesti on otettu todella hyvin vastaan. Erityisesti se on tavoittanut niitä, joita toivoimmekin, eli henkilöitä, joiden olisi hyvä havahtua riskiinsä, toteaa tutkimuspäällikkö Jaana Lindström Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

– Kaikkien aikuisten kannattaa tehdä testi ja selvittää oma riskinsä sairastua. Hoitamattomana tyypin 2 diabetes on vakava sairaus. Elintapoja muuttamalla voitaisiin tyypin 2 diabetekseen sairastuminen useimmiten välttää, kertoo puolestaan tutkimuksen koordinaattori, terveystieteiden tohtori Tanja Tilles-Tirkkonen Itä-Suomen yliopistosta.

Tee testi tämän linkin kautta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Suomalaiskeksintö ennustaa diabetesriskin19.2.2018 07.45
”Tästä on tulossa uusi kansantauti Suomessa” – liki 50000 suomalaista kärsii suolistosairaudesta, jonka syy yhä selvittämättä29.11.2017 08.44
Maidon kittaamisella havaittu yhteys diabetekseen – tämä on suositeltu päiväannos21.7.2017 19.14

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat