Puheenaihe

Kolme tulipaloa syttyi alle tunnin sisällä − maanantaina jo 14 maastopaloa

Veikkolassa metsää paloi aivan asutuksen vieressä.

Lukijan kuva/Oiva Tyni

Kirkkonummella, Vihdissä ja Espoossa oli kolme maastopaloa lähes yhtä aikaa maanantaina iltapäivällä.

Ensimmäisenä tuli hälytys Veikkolaan aivan urheilupuiston viereen noin kello 13.30.

Veikkolan palo oli hankalassa mäkisessä maastossa, ja pelastusyksiköiltä meni reilu tunti saada palo rajattua ja hallintaan. Apuna oli myös rajavartioston helikopteri.

Veikkolassa paloi kunnan omistamaa metsää noin 100x200 metriä kokoisella alueella. Syttymissyystä ei ole tietoa.

Veikkolan urheilupuiston lähellä paloi metsää myös sunnuntaina, mutta eri paikassa kuin maanantain palo oli.

Vihtiin Ojakkalantielle tuli halytys maastopaloon kello 13.44 ja Espoon Pirttimäkeen kello 14.23. 

Vihdissä paloi maastoa noin 150x150 metrin ja Espoossa noin 50x150 metrin kokoisella alueella.

Poikkeuksellinen kuivuus on näkynyt Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen tehtävissä merkittävästi. Ajalla 24.5.-4.6. maastopaloja on ollut yhteensä 87. 

Pelkästään maanantaina maastopaloja on ollut 14 kappaletta kello 17:een mennessä.

Pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Pekka Hynynen muistuttaa, että vaikka helle on hieman hellittänyt, kuivuus ei ole. 

Maanantaista alkaen voimistunut tuuli lisää palojen leviämisvaaraa. 

Metsäpalovaroitus ja avotulentekokielto on voimassa Uudenmaan alueella ja lähes koko Suomessa. Kansalaisilta toivotaan nyt erityistä varovaisuutta ja tarkkaavaisuutta.
 

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat