Vaalikoneemme on nyt avattu!

Puheenaihe

Ovatko asuntolainahanat todella sulkeutumassa? Ekonomisti palauttaa mieleen faktan markkinoiden eriytymisestä

OMA TALOUS Pankinjohtajien mukaan lainoja haetaan vilkkaasti, mutta korkokaton kiristyminen voi tyrehdyttää kasvua. Ekonomistin mukaan muuttotappioalueilla hyvätkään tulot eivät ole välttämättä tae lainan saamiselle.

Kuvituskuva.

Arkisto

Suomalaisten kotitalouksien asuntovelkojen kasvu näyttäisi olevan hidastumassa, vaikka alkuvuosi onkin ollut lainatiskeillä viime vuotta vilkkaampaa.

Näin arvioidaan Finanssiala ry:n perjantaina julkaisemassa pankkibarometrissä, johon on kysytty pankinjohtajien arvioita.

Heinäkuun alussa kiristyvä asuntolainojen lainakatto näkyy arvioissa.

Finanssivalvonta Fiva päätti kiristää asuntolainojen lainakattoa 85 prosenttiin muiden kuin ensiasunnon ostajien osalta heinäkuun alusta lukien. Ensiasunnon ostajilla katto pysyy entisellään 95 prosentissa.

Pankinjohtajat arvioivat, että entistä kireämpi lainakatto voi kiihdyttää lainojen hakemista ennen heinäkuun alkua, mutta sen jälkeen muutos tyrehdyttää luotonhakua.

Finassialan etujärjestö arvostelee lainakaton kiristymistä.

Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Elina Salminen sanoo, että asuntolainojen kasvuvauhti on Suomessa hyvin maltillista, alle kaksi prosenttia vuositasolla.

Asuntolainojen kasvuvauhti on hitaampaa kuin talouskasvu."

– Suhdannetilanteeseen nähden se on hyvin kohtuullista, jopa hitaampaa kuin talouskasvu. Siihen nähden asuntolainojen kysyntää ei tulisi enempää rajoittaa, Salminen toteaa tiedotteessa.

Asuntokaupassa ovat puhuttaneet myös pankkien kiristyvät lainaehdot.

Suomen kiinteistävälittäjät ry (SKVL) arvosteli alkuviikosta pankkeja siitä, että asiakkaiden on ollut entistä vaikeampi saa lainaneuvotteluita. SKVL:n mukaan pankit ovat nyt "tulppana" asuntokaupassa.

Liiton mukaan välittäjät ovat huomanneet myös, että hyvätuloistenkin asuntolaina-asiakkaiden on ollut vaikea saada asuntoalainaa.

Asuntolainoitukseen erikoistuneen Hypo-pankin ekonomisti Juhana Brotherus sanoo, että ongelmat koskevat lähinnä muuttotappioalueita.

– Kasvukeskuksissa ei ole vaikeuksia, mutta muuttotappioalueilla kohteeseen kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota. Pelkät hyvät tulot ei riitä, jos kohteen arvo epäselvä vähäisten kauppamäärien tai korjausvelkaisen uniikin omakotitalon tapauksessa, arvioi Brotherus.

Edit klo 11.43: Korjattu väärä tieto kiinteistönvälijistä. Kritiikkiä pankkeja kohtaan on esittänyt SKVL, ei KVKL.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Uusi ilmiö puhuttaa asuntokaupassa – "Hyvätuloisetkin ovat vaikeuksissa"12.6.2018 12.05
Susu: Laissa oleva porsaanreikä mahdollistaa asuntosijoittajille nollaverot27.5.2018 09.35
Näin vuokra-asuntokiskurit vedättävät maahanmuuttajia Helsingin seudulla – Välitysmaksut jopa 3 500 euroa17.10.2017 19.10

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat