Puheenaihe

Vakuutusyhtiöt varoittavat Venäjälle matkaavia: "Korvaussumma voi jäädä pieneksi"

Venäjälle autolla matkaavan kannattaa olla selvillä kaikista automatkailun vaatimuksista.

Sauvo Jylhä

Vakuutusyhtiöt muistuttavat, että Venäjälle autolla matkaavien kannattaa varautua hyvissä ajoin, sillä itänaapurin tieliikennelait eroavat suomalaisista huomattavasti.

Tärkeintä on varautua mahdollisiin vahinkotilanteisiin, sillä venäläisen liikennevakuutuksen korvaussummat voivat yllättää.

– Venäjän liikennevakuutuksen korvausrajat ovat erittäin alhaiset, mikä voi tulla yllätyksenä suomalaiselle autoilijalle. Kun Suomessa liikenneonnettomuuden uhrin vahingot korvataan ilman ylärajaa, Venäjällä korvauksen yläraja on alle 7 000 euroa. Syyttömän osapuolen auton vahingoista enimmäiskorvaus on puolestaan alle 6 000 euroa, kertoo ajoneuvovakuutusten tuotepäällikkö Peter Roselius Ifistä.

– Vaikka suomalainen kaskovakuutus korvaakin Venäjällä tapahtuneet vahingot normaalisti, niin korvaussumma liikennevahingon osalta määräytyy Venäjän liikennevakuutuslain mukaan ja se voi jäädä pieneksi verrattuna Suomeen, kertoo puolestaan LähiTapiolan moottoriajoneuvovakuuttamisen johtaja Tapani Alaviiri.

Ulkomaille matkaavien tulee pitää mukanaan voimassaolevan vakuutuksen lisäksi passi, kansainvälinen ajokortti, eurooppalainen sairaanhoitokortti, rekisteriotteen tekninen osa ja vahinkoilmoituslomake. Lisäksi autossa tulee olla viralliset EU-kilvet ja auton ollessa toisen nimissä, tulee reissuun lähtijällä olla valtakirja omistajalta tai rahoitusyhtiöltä auton viemiseksi ulkomaille. Pakollisia varusteita Venäjällä ovat myös palosammutin, ensiapulaukku ja varoituskolmio.

Autoilijalla tulee Venäjällä olla mukanaan myös Green Card, joka osoittaa ajoneuvon vakuutuksen olevan voimassa. Mukaan kannattaa ottaa myös kartta ja käteistä.

– Missä tahansa vieraassa paikassa autoilu vaatii erityistä tarkkaavaisuutta. Kannattaa myös suosia valvottuja pysäköintipaikkoja eikä jättää autoon näkyville mitään arvoesineitä. Venäjän liikenteessä riskejä kasvattavat teiden vaihteleva kunto, vanha autokanta ja ylipäätään suomalaiselle kuskille erilainen ja välillä arvaamaton liikennekulttuuri, muistuttaa Roselius.

– Yleisimpiä omalla autolla ulkomailla matkatessa ovat liikennevahingot, kuten lievät kolarit, joissa vahinkoa voi sattua niin omalle kuin vastapuolenkin ajoneuvolle. Syynä ovat usein epäselvyys väistämisvelvollisuudesta ja vieraan liikenneympäristön aiheuttamat yllätykset. Lisäksi matkalla sattuu paljon autopalveluvahinkoja, joissa matka keskeytyy esimerkiksi auton teknisen vian vuoksi, kertoo LähiTapiolan tuotepäällikkö Henna Saarelainen.

Etelä-Suomen Media kertoi aiemmin tapauksesta, jossa Pietariin matkanneilta turisteilta varastettiin rekisterikilvet. Helsingin Uutiset kysyi tuolloin lukijoilta matkustusvalmiutta Venäjälle: 78 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, ettei uskaltaisi lähteä sinne autolomalle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Murtojäljillä on vaikutusta siihen, miten vakuutusyhtiö maksaa korvauksia – "Murtosuojaa on helppo parantaa kotikonstein"9.6.2018 09.15
Korvaako vakuutus, jos Airbnb-vuokralainen vie taulun seinältä? – Yksi unohdus voi tuoda ison tappion8.6.2018 07.15
Vakuutusyhtiö: Nämä laitteet ovat eniten kasvava riski kotien paloturvallisuudelle15.3.2018 19.50
Suomalaisten Aasian-matkojen liikenneonnettomuudet työllistävät vakuutusyhtiötä – "Turistit ajavat sandaaleissa ilman kypärää"21.1.2018 18.15

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat