Puheenaihe

Uusi selvitys paljastaa: Näin verottaja käy eläkeläisen kukkarolla

Kuvituskuva.

Arkisto / Johanna Erjonsalo

Veronmaksajain Keskusliiton tuoreesta selvityksestä käy ilmi, että vuonna 2018 keskimääräistä 1 664 euron kuukausieläkettä ansaitsevan eläkkeensaajan veroprosentti on samalla tasolla kuin se oli vaalikauden alussa vuonna 2015. Tällä eläketasolla tuloverot vievät eläkkeestä 18,8 prosenttia, joka on yli kahdeksan prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuosituhannen alussa. Eläkkeensaajan vero- ja ostovoimakehitys 2000-luvulla -selvityksessä tarkastellaan eläkkeensaajan verotusta ja ostovoimaa kuudella eri eläketasolla.

Kuluvalla vaalikaudella kahden matalimman ja kahden korkeimman tarkastellun eläketason verotus on hieman keventynyt. Keskimmäisten eläketasojen verotus on pysynyt käytännössä ennallaan. Vaikka tuloverotuksen keveneminen on tukenut joidenkin eläkkeensaajien ostovoimaa, ostovoima on laskenut kaikilla selvityksen tulotasoilla, jos otetaan huomioon inflaatio ja eläkkeiden indeksimuutokset. Selvityksen mukaan ostovoiman heikkeneminen on osittain tilapäistä, kun eläkeindeksien korotukset seuraavat hintojen nousua. Matalimmilla tulotasoilla myös kansaneläkeindeksin leikkaus ja jäädytykset ovat heikentäneet ostovoimaa.

Vuoteen 2000 verrattanua eläkkeensaajien ostovoima on kuitenkin tänä vuonna 17,0–19,4 prosenttia suurempi. Ostovoiman kasvua on tukenut se, että esimerkkieläkkeiden tuloveroprosentit ovat 5,6–8,4 prosenttiyksikköä matalammat kuin vuosituhannen vaihteessa. Pelkkää työeläkettä saavien ostovoiman kasvusta yli puolet onkin ollut seurausta tuloverotuksen kevenemisestä.

– Kuluvalla vaalikaudella eläkkeiden ostovoimakehitys ei ole ollut kaksista. Aiemmin 2000-luvun aikana toteutetut veronkevennykset ovat kuitenkin olleet eläkkeensaajan ostovoiman kannalta huomattavasti merkittävämpiä, selvityksen laatinut Veronmaksajien ekonomisti Janne Kalluinen toteaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Uusi kyselytutkimus paljastaa: Eläkeläiset jakautuvat kahteen kastiin11.6.2018 10.50
Kesällä se tapahtuu: Suomi lakkauttaa veron, jota ei ole juuri peritty1.6.2018 12.40

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat