Urheilu

Liiga-lähetysten tv-tiimiin jälleen nimekäs kiinnitys

Kuvituskuva.

Sirpa Repo

Ensi kaudesta lähtien jääkiekkoliigan televisioinnista vastaava Telia on vahvistanut Liiga-tiimiään kokeneella urheilutoimittajalla Tuomas Nyholmilla. Telia tiedottaa, että Nyholm siirtyy selostajista, juontajista ja asiantuntijoista koostuvan tiimin kokoonpanoon.

– Keskeisiä houkuttavia tekijöitä päätökseni taustalla oli kaksi. Ensinnäkin tekijätiimi: tunnen ihmiset, joiden kanssa tulen työskentelemään, ja he ovat erinomaista porukkaa. Toinen ratkaiseva seikka oli Telian moderni lähestymistapa lajia ja kiekkotuotantoja kohtaan. On etuoikeus päästä mukaan tällaiseen projektiin, Nyholm sanoo Telian tiedotteessa.

Nyholm on aiemmin työskennellyt Ilta-Sanomilla, ja hänet muistetaan myös suositusta Total Hockey Forever -radio-ohjelmasta. Nyholm tunnetaan myös kirjailijana, ja hän on kirjoittanut muun muassa Jarkko Ruudun elämäkerran.

Telian kokoonpano julkaistaan kokonaisuudessaan 1. elokuuta. Nyholmin lisäksi Telialla tulevat toimimaan varmuudella Jani Alkio ja Sebastian Waheeb, jotka ovat työskennelleet jo pitkään liigakiekon parissa. Telian asiantuntijaryhmässä nähdään varmuudella ex-kiekkoilija Sean Bergenheim.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat