Paikalliset

Katon kautta penkkaan – kuljettaja menetti autonsa hallinnan moottoritiellä

Kuvituskuva.

ESM arkisto

Hämeenlinnantiellä sattui tiistai-iltapäivänä 10. heinäkuuta onnettomuus, jossa loukkaantui lievästi yksi henkilö. Onnettomuuspaikka sijaitsee muutama kilometri pohjoiseen Klaukkalan rampista.

Sateen ja uuden asfaltin aiheuttaman liukkauden seurauksena henkilöauton kuljettaja menetti autonsa hallinnan.

– Auto pyörähti katon kautta ympäri ja päätyi pohjoiseen menevän kaistan oikealle puolelle penkkaan katolleen, paloesimies Ari Laaksonen Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kertoo.

Auton turvatyynyt laukesivat ja auto vaurioitui pahoin onnettomuudessa. Lievästi loukkaantunut kuljettaja toimitettiin jatkohoitoon.

Onnettomuus sattui hieman ennen kello 17.

– Moottoritiellä oli kesäaikaan nähden suhteellisen vilkas liikenne onnettomuushetkellä, mutta onneksi muita osapuolia ei onnettomuudessa ollut, Ari Laaksonen toteaa.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat