Paikalliset

Kampanja haastaa kuvaamaan kotikuntaansa – "Ylistys jokapäiväisille maisemillemme"

kuvituskuva

Maija-Liisa Nyman

Ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskus haastavat kansalaisia katsomaan omaa arkimaisemaa uusin silmin. #Arkimaisema-nimisellä valokuvakampanjalla muistutetaan, että maisemat ovat läsnä jokaisen arjessa ja tärkeä osa elinympäristön laatua, kulttuuriperintöä ja identiteettiä.

– Pysähdymme ihastelemaan erityisen kauniina pitämiämme maisemia, mutta arkeemme kuuluvat maisemat saattavat jäädä melko vähäiselle huomiolle, ministeriöstä tiedotetaan.

Jokapäiväinen elinympäristö saattaa käydä niin tutuksi, että siihen ei enää kiinnitetä huomiota. Maisemat ovat kuitenkin tärkeä osa ihmisten hyvinvointia ja elinympäristön viihtyisyyttä. Arkimaisema-kampanjalla halutaan kannustaa kaikkia huomaamaan tutun, arkisen maiseman arvo ja vaikutus päivittäiseen elämään.

Arkimaisemasi voi olla kaupunkimaisema, luonnonmaisema tai maaseutumaisema. Se voi olla kaunis tai ihan tavallinen maisema.Kuva jaetaan tunnisteella #arkimaisema.

Arkimaisema-kampanja huipentuu 20.10. vietettävään kansainväliseen maisemapäivään. Päivän teemana ovat Suomessa tänä vuonna arkimaisemat.

Maisemapäivää on alettu viettämään Euroopan neuvoston aloitteesta ja tavoitteena on vakiinnuttaa se jokavuotiseksi perinteeksi. Ensimmäisen kerran kansainvälistä maisemapäivää juhlistettiin viime vuonna, jolloin ympäristöministeriö haastoi kunnat ja kansalaisjärjestöt miettimään, millä tavoin päivää voitaisiin viettää tulevina vuosina.

Maisemapäivällä halutaan kiinnittää huomiota siihen, että maisemat ovat olennainen osa kaikkien kulttuuriperintöä, identiteettiä, hyvinvointia ja elinympäristön laatua sekä monimuotoisuutta.

Päivää vietetään kaikissa eurooppalaiseen maisemayleissopimukseen kuuluvissa maissa.

Tästä on kyse

Ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen haaste kuvata arkimaisemaamme.

Kuvia voi jakaa Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä aihetunnisteella #arkimaisema.

Arkimaisemasi voi olla kaupunkimaisema, luonnonmaisema tai maaseutumaisema. Se voi olla kaunis tai ihan tavallinen maisema

Arkimaisema-kampanja huipentuu 20.10. vietettävään kansainväliseen maisemapäivään. Sen ovat Suomessa tänä vuonna arkimaisemat. Päivää vietetään Eurooppalaiseen maisemayleissopimukseen kuuluvissa maissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat