Paikalliset

NJS:n naiset jäivät pisteeseen Lahdessa – seuraava ottelu sunnuntaina

JALKAPALLO NJS:n naisten joukkue jäi selvästä hallinnasta huolimatta 1–1 (1–0) tasapeliin FC Kuusysiä

Emmiina Taivassalo (oik.) hoiti puolustamisen hyvin, vaikka pelasikin tällä kertaa laitapuolustajan paikan sijaan topparina.

Lahdessa viime keskiviikkona pelattu ottelu alkoi NJS:n kannalta surullisesti, kun FC Kuusysi meni jo kolmannella minuutilla johtoon.

Johto syntyi, kun Wilma Puurttinen laukoi hyvän syöttökuvion päätteeksi pallon oikeaan takakulmaan joukkueen ensimmäisestä ja myös viimeiseksi osoittautuneesta kunnon hyökkäyksestä.

Tämän jälkeen ottelu kääntyi täysin NJS:n hallintaan. Pallo liikkui hyvin pelaajalta toiselle ja laidalta toiselle. Todella vaarallisia tilanteita joukkue ei kuitenkaan päässyt luomaan.

15. minuutilla Henna Suorela murtautui hyvään tilanteeseen rangaistusalueen sisällä, mutta teki yhden siirron liikaa ja ei onnistunut laukomaan. 32. minuutilla Sarah Wasser murtautui laidasta rangaistusalueelle, mutta laukaus meni suoraan Kuusysin maalivahdin Saija Sunin käsiin tämän pään yläpuolelle.

37. minuutilla Tia Laine syötti Kuusysin puolustuksen taakse, Henna Suorela otti pallon rinnalla haltuun, mutta sen verran pallo karkasi, ettei Suorela päässyt palloon kiinni ja myöhäisessä potkussa Suorelan kenkä osui hieman Kuusysin maalivahdin naamaan. Tämä onneksi pystyi jatkamaan peliä hoitotoimenpiteiden jälkeen, eikä mitään pahempaa sattunut.

Toinen puoliaika jatkui siitä, mihin ensimmäinen päättyi.

NJS hallitsi ja Kuusysi puolusti koko joukkueen voimin ja pyrki vastahyökkäyksiin. Nämä NJS:n puolustus hoiti kuitenkin aina vaivatta ja joskus jopa jo Kuusysin kenttäpuoliskolla.

NJS muutti peliään tauon jälkeen hyökkäävämmäksi ja siirtyi 3–4–3-kuvioon. Kerran Henna Suorela saikin pallon puskettua maaliin, mutta tilanne tuomittiin paitsioksi.

Viimein 76. minuutilla NJS:n hallinta tuotti tulosta. Tia Laine pelasi itsensä vetopaikkaan ja laukoi pallon oikeaan alanurkkaan. Loppuun asti jatkuneesta hallinnasta huolimatta NJS ei saanut lisämaaleja ja sen oli tyytyminen tasapeliin.

NJS lähti peliin hieman epävarmoin tuntein, kun toppari Paula Kantelinen oli töiden vuoksi pois ja edellisessä pelissä loistanut Oona Sevenius oli sairastunut.

Joukkue esitti kuitenkin aika ajoin kauden parasta peliä.

Pelin jälkeen joukkueen valmentaja Pauliina Miettinen kiitti joukkuetta hyvästä pelistä, mutta peräänkuulutti vielä enemmän kurinalaisuutta taktiikan noudattamisessa. Paikoin tuli vielä ratkaisuja, joita olisi pitänyt harkita pidempään.

Kuusysin peli oli todella ihmeen passiivista ja perustui pelkästään puolustamiseen ja vastahyökkäyksiin, joita yritettiin pääasiassa pitkillä palloilla tai nopeilla kuljetuksilla. Nämä NJS:n puolustus hoiti siis helposti, eikä antanut mahdollisuutta FC Kuusysille luoda maalintekotilanteita.

NJS taisteli joukkueena hyvin ja pelasi tilanteet loppuun. Koko joukkue pelasi hyvin, mutta etenkin voidaan mainita keskikentän pohjalla taistellut Jenna Hippi, jonka ohi ei Kuusysin pelaajat useasti päässeet. Pallonriistoja hän myös teki useita ja oli mukana aktiivisesti rakentamassa hyökkäyksiä. Hänkin kuitenkin tarvitsee hieman tuota valmentaja Miettisen peräänkuuluttamaa kurinalaisuutta joissakin tilanteissa.

NJS venytti nyt sarjajohtonsa viiteen pisteeseen ennen toisena olevaa ottelun enemmän pelannutta joukkuetta.

Tulevana sunnuntaina NJS kohtaa kuuden pisteen ottelussa FC Espoon, joka on NJS:ää seitsemän pistettä jäljessä. Ottelu alkaa 2. syyskuuta kello 15.30 Klaukkalan nurmella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat