Paikalliset

Nuoret maahanmuuttajat lähtevät Nukarilta – perheryhmäkodin toiminta päättyy lokakuussa

Vantala on käynyt perustamisensa jälkeen läpi monenlaisia vaiheita ja muutoksia. Tällä hetkellä Nukarilla toimii vielä alaikäisten, yksin maahan tulleiden nuorten perheryhmäkoti. Sen toiminta päättyy lokakuun lopussa.

Taina Joutsen

Vantalan perheryhmäkodin toiminta Nukarilla päättyy lokakuun lopussa. Samalla Vantalassa loppuu kaikki maahanmuuttotyö.

– Suomeen tulee nyt hyvin vähän alaikäisiä turvapaikanhakijoita ilman huoltajaa, ja myös uusia oleskeluluvan saaneita lapsia ja nuoria on vähän. Maahan vuosina 2015 ja 2016 tulleet täysi-ikäistyvät kovalla vauhdilla. Tämä johtaa perheryhmäkotien sulkemiseen, kertoo erikoissuunnittelija Satu Nila Uudenmaan ely-keskuksesta.

Nuoret ovat ottaneet tiedon Vantalan sulkemisesta rauhallisesti.”

Hänen mukaansa ne yksiköt, joissa on yhä alaikäisiä, jatkavat toimintaansa. Ne, joihin ei enää tule nuoria, lakkautetaan. Tämä merkitsee sitä, että suurin osa Uudellamaalla toimivista perheryhmäkodeista lakkautetaan, ja niissä asuvat lapset ja nuoret siirtyvät jäljelle jääviin perheryhmäkoteihin.

– Meiltä on jo siirtynyt viisi poikaa Toivolanmäen perheryhmäkotiin Helsinkiin, kertoo Vantalan perheryhmäkodin johtaja Sirpa Raitanen.

Vantalassa asuu vielä seitsemän nuorta, joille etsitään parhaillaan asuntoja. Heistä suurin osa täyttää Raitasen mukaan 18 vuotta vielä tänä vuonna ja jonkun syntymäpäivä osuu tammikuulle.

– Jos asuntoa ei löydy kaikille, asiasta täytyy keskustella ely-keskuksen kanssa, hän sanoo.

Tieto perheryhmäkodin lakkauttamisesta tuli Vantalaan huhtikuussa. Henkilökunnalla oli epäilyksiä yksikön lakkauttamisesta jo aiemmin, sillä osa vastaavista paikoista suljettiin vuoden 2017–2018 vaihteessa. Asiasta oli puhuttu Vantalassa nuortenkin kanssa jo ennen kuin tieto sulkemisesta tuli.

– Vantala on muodostunut nuorille Suomen kodiksi, joten tämä merkitsee sitä, että enää ei ole paikkaa mihin tulla kyläilemään ja koti häviää, Raitanen kertoo.

Hänen mukaansa nuoret ovat ottaneet tiedon Vantalan sulkemisesta yllättävän rauhallisesti.

Asia on kyllä aiheuttanut keskustelua ja tulevaisuuden suunnittelua niin henkilökunnan kuin nuortenkin keskuudessa. Samalla se on myös lähentänyt kaikkia vantalalaisia toisiinsa.

Kaikki Vantalan 10 työntekijää on irtisanottu. Osan työsuhde päättyy syyskuun lopussa, osan lokakuun lopussa. Raitasen mukaan ei ole tiedossa, millaisia uusia työsuhteita Vantalaa ylläpitävä Kalliolan Kannatusyhdistys mahdollisesti tarjoaa perheryhmäkodin työntekijöille.

Kalliolan Kannatusyhdistys on vastannut Vantalasta koko sen toiminnan ajan toimeksiantosopimuksella. Myös tilat ovat Kalliolan.

Vantala

Ensimmäiset nuoret saapuivat Vantalaan helmikuussa 2016.

Ensin Vantala toimi Maahanmuuttoviraston alaisuudessa ja siellä oli ryhmäkoti ja tukiasumisyksikkö oleskelulupaa odottaville sekä myöhemmin myös perheryhmäkoti oleskeluluvan jo saaneille nuorille.

Perheryhmäkodin hallinnointi siirtyi kunnalle ja ely-keskukselle 2017.

Maahanmuuttovirasto lakkautti vastaanottotoiminnan lokakuun 2017 lopussa. Muu maahanmuuttotoiminta loppuu lokakuun 2018 lopussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Valtuusto vahvisti: Nurmijärvelle uusia turvapaikanhakijoita, Vantalan toiminta vakinaistuu27.1.2017 09.31
Vantala haluaa osaksi Nukarin kylän elämää6.6.2016 05.15
Turvapaikanhakijat ja nuoret ottivat yhteen Nurmijärvellä joukkotappelussa 28.8.2016 13.23
Turvapaikanhakijat majoittuneet rauhallisesti – mellakkaväitteet eivät pidä paikkaansa24.9.2015 13.24

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat