Urheilu

Turhautunut Vettel veti puheitaan takaisin

MTV Uutisvideo

Singaporessa kolmanneksi päätynyt Ferrarin Sebastian Vettel ei ollut kisan aikana, eikä välittömästi sen jälkeenkään lainkaan tyytyväinen tiiminsä strategiaan – ei sen paremmin varikkopysähdyksen kuin renkaidenkaan osalta.

Vettel veti kuitenkin myöhemmin sanojaan takaisin toivuttuaan pahimmasta pettymyksestään. Pettymyksestä, joka vei kisan vakuuttavasti voittaneen Mercedeksen Lewis Hamiltonin sarjassa jo 40 pisteen karkumatkalle.

– Puolustan aina tiimiäni, Vettel vastasi Motorsport.comin uteluihin Ferrarin kisataktiikasta.

– Päätimme lähteä kisaan aggressiivisesti. Jos se toimii, niin se on mahtavaa. Tänään se ei toiminut, Vettel pyörittelee.

Vettel toki myöntää, että nyt on perustavaa laatua olevan palaverin paikka. Hän jäi Hamiltonista lähes 40 sekuntia.

– Kun katsoo eroa lopussa, niin on selviö, että emme olleet kisassa riittävän nopeita. Meidän pitää nyt ymmärtää syy siihen.
Vettel totesi kisan jälkeisessä haastattelussa, että Ferrari ei saanut kaikkea irti paketistaan. Myöhemmin hän puki saman sanoiksi tähän malliin.

– Minusta meillä oli erittäin vahva paketti. Kimi (Räikkönen) ja minä vaikutimme varsin kilpailukykyisiltä läpi harjoitusten.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Räikkönen tylsästä kisastaan – "Turva-auto olisi ollut ainoa mahdollisuuteni"17.9.2018 08.22

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat