Puheenaihe

Hallitus rukkaa taas verotusta Suomessa – näin oluen hinta nousee ja autovero kevenee

Oluen hintaan on ensi vuonna luvassa korotuksia – sen sijaan autovero kevenee vuonna 2020. – 

Johanna Erjonsalo / Arkisto

Hallitus esittää talousarvioesityksen yhteydessä muutoksia verotukseen. Alkoholi- ja virvoitusjuomaveroa ehdotetaan korotettavaksi vuoden 2019 alusta.

Vuotuista ajoneuvoveroa ehdotetaan puolestaan kevennettäväksi: hiilidioksidipäästöjen perusteella verotettavien autojen verotus kevenisi vuoden 2020 alusta.

Alkoholijuomaveron korotus tehdään tasakorotuksena kaikille juomaryhmille suhteessa juoman alkoholipitoisuuteen, mutta kuitenkin siten, että viinin veron korotus olisi lievästi muita suurempi. Veronkorotus on keskimäärin noin 2,5 prosenttia. Eri juomaryhmien korotukset ovat seuraavat:

* olut 2,7 prosenttia
* miedot käymisteitse valmistetut juomat (kuten siiderit) 2,1 prosenttia
* viini 3,7 prosenttia
* välituotteet (väkevöidyt viinit) 2,9 prosenttia
* etyylialkoholi (väkevät juomat ja ei-käymispohjaiset juomasekoitukset) 2,0 prosenttia

Veronkorotuksen seurauksena alkoholijuomien vähittäismyyntihinnat nousisivat arviolta keskimäärin runsaan prosentin. Ehdotettu veronkorotus kasvattaisi alkoholiveron tuottoa vuositasolla noin 30 miljoonaa euroa.

Myös virvoitusjuomaveroa ehdotetaan korotettavaksi ensi vuoden alusta. Korotus kohdistuisi kaikkiin virvoitusjuomiin, mutta painottuisi sokeripitoisiin juomiin.

Yli 0,5 prosenttia sokeria sisältävien virvoitusjuomien valmistevero korotettaisiin 22 sentistä 27 senttiin litralta valmista juomaa. Muiden virvoitusjuomien valmistevero nousisi 11 sentistä 12 senttiin litralta.

Sokeripitoisten juomajauheiden vero korotettaisiin 140 sentistä 172 senttiin kilolta, ja muiden juomajauheiden vero 95 sentistä 104 senttiin.

Veronkorotuksen seurauksena sokeripitoisten virvoitusjuomien vähittäismyyntihinnat nousisivat arviolta keskimäärin kolme prosenttia ja muiden virvoitusjuomien vähittäismyyntihinnat noin prosentin.

Ehdotettu veronkorotus kasvattaisi virvoitusjuomaveron tuottoa vuositasolla noin 25 miljoonaa euroa.

Ajoneuvoveron perusveroa ehdotetaan kevennettäväksi vuoden 2020 alusta. Veron kevennys koskisi hiilidioksidipäästöjen perusteella verotettavia autoja päästötasolle noin 200 g/km saakka. 

Kevennys painottuisi lievästi vähäpäästöisiin autoihin: suurin veronkevennys kohdistuisi nollapäästöisille täyssähköautoille, joiden vuosittainen perusvero puolittuisi nykyisestä noin 106 eurosta. 

Päästötasolla 90-110 g/km vähäpäästöisen polttomoottoriauton ajoneuvoveron perusvero kevenisi vuositasolla noin 35–40 euroa ja keskipäästöisellä henkilöautolla päästötasolla noin 160 g/km noin 19 euroa. Hyvin suuripäästöisten autojen sekä kokonaismassan perusteella verotettavien autojen perusvero säilyisi nykyisessä.

Ehdotettu veronkevennys vähentäisi ajoneuvoveron verotuottoja vuositasolla noin 50 miljoonalla eurolla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat