Paikalliset

Matti Vanhanen ja Petri Kolmonen ehdokkaiksi eduskuntavaaleihin

Matti Vanhanen ja Petri Kolmonen ovat ehdolla kevään eduskuntavaaleissa.

Vanhasen kuva: Johanna Erjonsalo

Keskustan Uudenmaan piirin syyskokous nimesi ensimmäiset 15 ehdokasta ensi kevään eduskuntavaaleihin.

Nurmijärveltä ehdokkaiksi nimettiin IT manager Petri Kolmonen ja kansanedustaja Matti Vanhanen.

Lisää ehdokkaita nimetään piirin seuraavissa yleiskokouksissa.

Petri Kolmonen on eduskuntavaaleissa ensikertalainen. Hän toimii valtakunnallisen Isät lasten asialla ry:n puheenjohtajana, Vanhanen on pitkäaikainen kansanedustaja ja entinen pääministeri. Nurmijärvellä Kolmonen toimii muun muassa hyvinvointilautakunnan jäsenenä ja Vanhanen kunnanvaltuutettuna.

Kansanedustaja Matti Vanhanen toteaa blogissaan (6.10.), että presidentinvaalien jälkeen oli pakko ottaa tuumaustauko ja todeta, että politiikassa toimimisen kannalta on lopulta kaksi tärkeää asiaa: oma motivaatio ja kannatus.

– Aikaa on kannattanut käyttää. Motivaation mittaamiseen. Jos motivaatio on kohdallaan, niin toisen kriteerin – kannatuksen – voi mitata vaaleissa. Ja kannatus on nähtävä laajemmin koko ryhmän ja porukan kannatuksena. Demokratia toimii niin, kirjoittaaa Vanhanen.

Motivaatiota nostavaksi tekijäksi Vanhanen mainitsee Sipilän hallituksen, joka on saavuttamassa kaikki keskeiset tavoitteet ja toimii tavalla, jota Vanhanen sanoo arvostavansa.

– Motivaatiota laskee se, että politiikka on muuttumassa eri lajiksi, johon itse lähdin aikanaan mukaan. Tahallisen väärinymmärtämisen kulttuuri ja toisen aikomusten kääntäminen päälaelleen leimaa keskustelua. Samaan aikaan, kun politiikassa tarvittaisiin äärimmäistä pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä monimutkaisten syy- ja seuraussuhteiden viidakossa, ratkaisevaa huomion ja peukutusten kannalta tuntuu olevan hetken letkautukset ja asioiden pelkistäminen.

– Motivaatiota nostaa se, että pitää taistella tällaisia ilmiötä vastaan. Vaaleissa ratkeaa, haluavatko ihmiset eduskuntaan millaista otetta. En ole populisti, enkä sellaiseksi toivottavasti enää taivu, Vanhanen huomauttaa.

Hän sanoo tunnistavansa ne tarpeet, joita ikääntyvä yhteiskunta kohtaa sekä sisäisesti että yhä epävarmemmaksi käyneessä kansainvälisessä ympäristössä.

– Enkä pyri vain eduskuntaan, vaan olen valmis keskeisiin tehtäviin hallitusvallan tai eduskunnan puolella. Erityisesti Suomen tuleva EU-puheenjohtajuus on sellainen kansallinen tehtävä, jonka hyvään hoitoon haluan antaa panokseni.

Uuden kauden sisältötavoitteisiin Vanhanen sanoo palaavansa lähempänä vaaleja.

Seuraavat eduskuntavaalit pidetään 14.4.2019.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat