Urheilu

Tyrväinen manaili hengetöntä HIFK:ta – Kerhon kylvetyksestä ei enää noustu

Juhani Tyrväinen

Johanna Erjonsalo

Tahmeasti pelannut HIFK jäi kotiyleisönsä edessä tylysti ilman maaleja Liigan maanantai-illan ainoassa ottelussa. HPK kävi kuittaamassa Helsingistä vakuuttavan 4–0 (2–0, 1–0, 1–0) -voiton. Voittojen tielle palannut HPK rankaisi isäntiä jäätävällä tavalla jäähyistä.

Hämeenlinnalaisten molemmat avauserän maalit syntyivät ylivoimalla Markus Nenosen ja Arto Laatikaisen toimesta. Ottelua oli ehditty pelata siinä vaiheessa vasta reilut viisi minuuttia.

IFK:n niskaan ropisi lisää kylmää vettä ajassa 28.55, kun ottelussa myös kaksi syöttöpistettä kirjauttanut Jere Innala vei HPK:n kolmen maalin johtoon.

Lopullinen niitti kotijoukkueen arkkuun naulattiin vajaat kaksi minuuttia ennen loppua, kun Philippe Cornet pisti kiekon tyhjiin.

– Oli kyllä hengetön HIFK tänään, hyökkääjä Juhani Tyrväinen myönsi seuransa videohaastattelussa.

HPK:n kahden maali johto kertoi paitsi vieraiden ylivoiman tehosta, myös isäntien tahmeasta alivoimapelaamisesta.

Kerho kylvetti helsinkiläisiä, kun HIFK pelasi vajaalla.

– Vähän varkain kyllä HPK pääsi 2–0 -johtoon. Huono alivoima kertaa kaksi. 2–0 tauluun ja tuntui, että siitä ei päästy oikein mihinkään sen jälkeen, Tyrväinen tilittää. 

HPK nousi voitollaan sarjassa kolmanneksi pistein 32. Yhden ottelun vähemmän pelanneella HIFK:lla on koossa viidenteen sijaan oikeuttavat 27 pistettä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat