Paikallisurheilu

Onko tässä Suomen paras karateka? Nurmijärveläisen Jenna Kylmäsen kova työ palkittiin MM-kullalla

Karateka Jenna Kylmänen, 19, harjoittelee helposti 12 kertaa viikossa. ”Parhaassa tapauksessa treenejä on kahdesti päivässä”, yli 10 vuotta lajia harrastanut Kylmänen kertoo. Valmentaja Harri Hämäläisen mukaan karateka on parhaimmillaan 23–28-vuotiaana. ”Karate vaatii vuosien kokemusta.”

Terhi Collin

Yli kymmenen vuoden työ palkittiin sillä kirkkaimmalla mitalilla. Hyvinkään hyvinvointi ja kamppailukeskuksessa Harri Hämäläisen valmennuksessa harjoitteleva Jenna Kylmänen, 19, voitti lokakuun lopulla Shotokan karaten MM-kultaa. Portugalin Almadassa käydyissä FSKA:n maailmanmestaruuskilpailuissa Kylmänen kirkasti vuoden takaisen MM-pronssinsa kullaksi.

Raalassa asuva ja Nurmijärven Shotokan Karatea edustava Kylmänen voitti mestaruuden naisten liikesarjakilpailussa eli katassa.

– Odotin mitalia, sillä Jenna on hirveän hyvässä kunnossa, Hämäläinen toteaa ylpeänä suojattinsa suorituksesta.

Mustien vöiden sarjassa kilpaileva Kylmänen oli kärkikahinoissa jo alkukarsinnan jälkeen. Shotokan karaten MM-kilpailuissa jokainen urheilija tekee vuorollaan oman katansa, jonka viisi arvostelutuomaria pisteyttävät. Tuomareiden pisteistä paras ja huonoin tippuvat pois. Kahdeksan parasta etenee finaaliin.

– Alkukarsinnassa olin vuorossa ihan viimeisenä ja finaalissa satuin olemaan heti ensimmäinen. Suoritukset tulivat melkeinpä peräkkäin, mikä oli hyvä juttu. Toinen suoritus meni jo paljon rennommin, kun ei yhtään ennättänyt miettimään, Kylmänen kertoo.

Hänellä on kymmenen huippuunsa hiottua kilpakataa. Jokaisessa katassa on 50–60 liikettä.

– Kaikkiaan on tuhansia liikkeitä, jotka lajissa pitää hallita millin tarkasti. Katoja on 26 erilaista, Harri Hämäläinen selventää.

Kylmänen teki eri katat alkukarsinnassa ja finaalissa.

– Finaalissa tuli selvästi sen verran pisteitä, että tiesin mitalin olevan mahdollinen, Kylmänen toteaa.

Enää tarvitsi jännittää kanssakilpailijoiden pisteitä. Tällä kertaa kukaan ei tullut ohi.

– Tuntuihan se hienolta voittaa. Sai vähän vastinetta sille, kuinka paljon töitä on tullut tehtyä, nuori karateka hymyilee.

Hänelle saattaa viikossa tulla helposti 12 harjoituskertaa.

– Päivittäin tulee treenattua hyvällä tuurilla kaksi kertaa päivässä, Pohjois-Haagan urheilulukiota neljättä vuotta käyvä, 8-vuotiaana karaten aloittanut Kylmänen kertoo.

Jenna Kylmäsen päivät ja viikot noudattavat samaa kaavaa.

– Minulla on Nurmijärven kuntosalille sopimus, että pääsen sinne tatamille tekemään aamutreenin. Sen jälkeen menen Pohjois-Haagaan kouluun. Sieltä kotiin syömään ja sieltä treeneihin, Kylmänen kertaa arkeaan.

Mikä saa jaksamaan?

– Halu lajiin on niin kova. Siinä pystyy koko ajan kehittymään. Ei ole tullut rajaa vastaan.

Valmentaja Harri Hämäläinen vahvistaa nuoren urheilijan todella antautuneen lajilleen.

– Jennan vahvuus on ehdottomasti keskittyminen. Motivaatio on aina kohdallaan, mikä on huippu-urheilussa erittäin tärkeää.

– Kun annan jonkun tehtävän, Jenna tekee sitä niin kauan, että se menee oikein. Jenna ei sävellä, eikä sovella – siitä tulee tulos. Jenna ei valita, eikä ikinä sano, että voisiko tehdä huomenna.

Kaksikko teki pari vuotta sitten kesällä MM-kultaan vaaditun teknisen pohjatyön.

– Harjoittelimme muun muassa vain kääntymistä. Kata on sitä, että koko ajan vaihtuu suunta ja painopiste. Jos rytmi häviää, sitä ei voi löytää. Jennan vahvuus on täydellinen antautuminen. Niin kauan kun haluaa olla huipulla, se on sitä, Hämäläinen toteaa MM-kultamitalistin nyökytellessä vieressä.

Katso video Jenna Kylmäsen katasta Aamupostin verkkolehdestä.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat