Puheenaihe

Nuorukainen, 19, ajoi miehen kuoliaaksi suojatiellä "ainakin 80 km/h -nopeudella" – näistä syistä hän selvisi ehdollisellisella

Kuvituskuva.

Lotta Åberg

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi porvoolaismiehen vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Mies ajoi syyskuussa 2016 Kevätkummussa Merituulentiellä ainakin 80 kilometrin tuntinopeudella, vaikka alueella on 40 kilometrin tuntirajoitus.

Teollisuustietä lähestyessään hän törmäsi suojatiellä tietä ylittäneeseen mieheen, joka lensi törmäyksen voimasta useiden kymmenien metrien matkan viereiselle viheralueella ja menehtyi törmäyksessä saamiinsa vammoihin välittömästi. Myös auto romuttui pahoin.

Kuljettaja oli tuolloin vasta 19-vuotias. Kuljettajalla oli kyydissään kaksi matkustajaa.

Todistajien mukaan yhdessä naisystävänsä kanssa tietä ylittänyt mies oli jo puolessa välissä suojatietä, kun auto törmäsi suoraan häneen. Sää ja näkyvyys paikalla olivat hyvät. Suojatien edessä ei ollut näköesteitä, vaikka kuljettaja sellaisiin vetosi. Kuljettaja myös kertoi vauhtia olleen vähemmän.

Auton matkustajien lisäksi tapahtumat näki kaksi muuta henkilöä.

Käräjäoikeus katsoi, että kuljettaja oli aiheuttanut törkeällä huolimattomuudellaan toisen henkilön kuoleman. Käräjäoikeuden mukaan teon vakavuus olisi edellyttänyt ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista, mutta nuoren kuljettajan ensikertalaisuus ja muut vastaajaan liittyvät seikat puolsivat kuitenkin ehdollista tuomiota.

Nuorta kuljettajaa ei oltu rangaistus rikoksista aikaisemmin. Hän oli palannut ajokiellon päätyttyä jatkamaan kesken jääneitä kuljetusalan opintojaan.

Ehdollista vankeutta pidettiin kuitenkin yksinään riittämättömänä, joten kuljettajalle määrättiin lisäksi 50 päiväsakkoa, joiden yhteissummaksi tuli 300 euroa.

Tuomiosta kertoi ensin Uusimaa-lehti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat