Paikallisurheilu

Rajamäen Rykmentin iltarasteilla kolmanneksi paras kausi – rasteja järjestetty jo 25 vuoden ajan

Parhaimmillaan rasteilla kävi yhden illan aikana yli 340 suunnistajaa.

Rajamäen Rykmentin rasteilla on oma iltarastitiimi, josta kuvassa Jarmo Hyvönen (vas.), Kirsti Handolin ja Tapio Ojala.

Riitta Ketola

Rajamäen Rykmentin iltarasteilla oli kuluneella kaudella yhteensä 6 098 suoritusta.

– Tämä oli kolmanneksi paras kausi, kertoo rastivastaava Jarmo Hyvönen.

Kyseessä oli 25. iltarastikausi. Vähintään 17 kertaa osallistuneet saivat muistoesineen. Tänä vuonna sen sai yhteensä 57 henkilöä.

Eniten osanottajia eli yhteensä 342 oli Käpylännummen hautausmaan lähimaastoissa pidetyillä rasteilla lokakuussa. Myös Solttilannummen eteläpuolen rastit kesäkuussa houkuttelivat 321 suunnistajaa, joista 55 oli pyöräsuunnistajia.

Yli 300 osanottajaa oli myös kevään toisilla rasteilla Pietarinmäellä (304) sekä loppusyksystä Partionummella (309).

Pienin osanottajamäärä eli 99 oli ennen juhannusta Metsäkylä-Mäntysalo-alueella pidetyillä rasteilla.

– Silloin oli kova myrsky ja ukkosti, kertoo Hyvönen.

Rasteilla kävi keskimäärin 244 suunnistajaa.

Hyvönen on huomannut, että osa suunnistajista luottaa liikaa säätiedotuksiin.

– Säätiedotukset saattavat pelotella esimerkiksi sateella, mutta sade onkin nopeasti ohimenevä tai hyvin paikallinen. Jos Rajamäellä sataa, niin Klaukkalassa voi paistaa aurinko ja päinvastoin.

Iltarastikävijöille oli tänä vuonnakin tarjolla neljä eri pituista rataa, joista pisin oli 6-7 kilometriä ja lyhin 1-2 kilometriä. Lisäksi kahdeksan kertaa oli tarjolla tuki- ja rastireittiratoja lapsille. Myös pyöräsuunnistusta oli neljä kertaa. Siinä osallistujia oli parhaimmillaan 55.

Rajamäen Rykmentti järjesti suunnistuskouluja sekä lapsille että aikuisille. Aikuisia oli mukana noin 15 ja lapsia 60-80. Osa lapsista innostui myös osallistumaan kilpailuihin.

Vuonna 2019 rastikausi alkaa 16. huhtikuuta. Taukoa pidetään viiden viikon ajan keskikesällä.

Viimeisen kerran metsään mennään lokakuun lopulla.

– Siihen aikaan eivät muut seurat yleensä järjestä enää rasteja.

Tänä vuonna oli käytössä aivan uutena alueena Jätinlukot Suomiehen alueella ja Rajamäen Pinninnummi palasi mukaan tapahtumapaikkoihin. Ensi vuonna tulee mukaan pitkään suunnistuskäytöstä pois ollut alue Vihtijärvellä. Nukarilla puolestaan otetaan käyttöön Sofiebergin alue.

– Klaukkalan ohikulkutien rakentamisen vuoksi pari maastoa jää ainakin vuodeksi odottamaan, kertoo Hyvönen.

Rajamäen Rykmentin iltarasteja järjestämässä on seitsemän hengen tiimi. Lisäksi on vaihtuvia ratamestareita. RR:n rastien erikoisuus on kahvila, jota pitävät muun muassa lasten vanhemmat.

Rajamäen Rykmentti

Vuonna 1935 perustettu suunnistuksen erikoisseura.

Jäseniä noin 400.

Tarjolla on muun muassa nuoriso-, valmennus- ja kilpailutoimintaa sekä kuntosuunnistusta.

Iltarasteja järjestetään huhti-lokakuussa yhteensä 25 kertaa.

Rastit ovat pääasiassa tiistaisin.

Aikuisten karttamaksu 8 e. Eläkeläiset maksavat vain 5 euroa ja alle 19-vuotiaat 3 euroa. Seuran jäsenet saavat kartan ilmaiseksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat