Paikalliset

Koulujen sisäilmaremontit etenevät – Seitsemän veljeksen koulusta odotetaan tietoa, Lepsämässä oireillaan yhä

Seitsemän veljeksen koulussa odotetaan vielä viime syksynä tehtyjen sisäilmatutkimusten tuloksia. Ne valmistunevat lähipäivinä.

Riitta Ketola

Nurmijärven kunnan kouluissa on viime vuosina painittu sisäilmaongelmien kanssa. Ongelmia on ollut Nurmijärven yhteiskoululla Kirkonkylällä, Syrjälän koululla Klaukkalassa sekä Lepsämän koululla.

Nurmijärven yhteiskoululla opiskelijat pääsivät vs.tilakeskuksen päällikön Kari Komosen mukaan syksyllä takaisin saneerattuihin koulutiloihin. Sisäilmaremontti alkoi marraskuussa 2017 Törmä-rakennuksesta. Törmässä sijaitsee muun muassa koulun juhlasali. Keväällä 2018 alkoi Pratikankujan puolella sijaitsevien Sarjalan ja Kivelän korjaus. Myös päärakennuksen Mikkolan sisäilmaongelmat on korjattu.

Sisäilmakorjaukset tehtiin periaatteella "kaikki mitä uutta havaitaan korjauksen edetessä myös kunnostetaan". Siksi lisätöitä tuli noin 26 prosenttia urakkasummasta. Mittaviin lisätöihin oli Komosen mukaan varauduttu jo investointia tehdessä, koska näinkin laajassa sisäilmasaneerauksessa laajatkaan tutkimukset eivät tuo kaikkia epäkohtia esille. Saneeraus valmistui lähes suunnitellulla investointikustannuksella.

Syrjälän koulun ja päiväkodin toisen vaiheen remontti vastaanotettiin joulukuussa. Sisäilmaan liittyen Syrjälän koulussa vaihdettiin ilmanvaihtokoneet, tehtiin tiivistyskorjauksia ja vaihdettiin alakatot.

Lepsämän kivikoulun peruskorjaus valmistui ylläpitopäällikkö Mika Laakson mukaan vuodenvaihteessa. Kivikoulun laajennusosan lattiat valmistuivat jo elokuussa 2018 ja tilat saatiin heti käyttöön.

Lepsämän yksikerroksiseen puukouluun on Laakson mukaan tilattu rakenne-, kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus. Tutkimus valmistuu maaliskuun alussa. Kaksikerroksiseen puukouluun on tilattu otettavaksi pölynkoostumisnäytteitä. Tutkimuksia jatketaan tarvittaessa keväämmällä.

Lepsämän koulun henkilöstölle tilattu seurantakysely valmistuu Laakson mukaan huhtikuun aikana. Kyselyn tarkoituksena on selvittää korjaus- ja säätötoimenpiteiden jälkeinen sisäilmatilanne työntekijöiden kannalta sekä suositella tarpeen mukaan jatkotoimenpiteet. Osa koulun henkilökunnasta ja oppilaista oireilee edelleen.

Myös Rajamäellä toimivan Seitsemän veljeksen koulun sisäilmaa tutkittiin viime syksynä.

Tulosten odotetaan valmistuvan lähipäivinä. Tilakeskus informoi koulua ja vanhempia perehdyttyään tuloksiin, 1–2 viikon kuluessa tutkimuksen valmistumisesta.

Oletko törmännyt sisäilmaongelmiin Nurmijärvellä?

Kyllä.
71% (17 ääntä)
En..
29% (7 ääntä)
Ääniä yhteensä: 24

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kirkonkylän päiväkodissa sisäilmaongelmia – osa lapsista siirtyy koululle7.12.2018 09.22
Vastaremontoidussa päiväkodissa sisäilmaongelmia? Tutkimukset alkoivat12.12.2018 06.05
Aloite: Kunnan lisättävä avoimuutta sisäilmaongelmissa – "Raportit jäävät nyt vain pienen piirin tiedoksi"12.11.2018 08.30
Seitsemän veljeksen koulussa paljastui sisäilmaongelmia – Rehtori: Näihin asioihin ei voi suhtautua vähättelevästi 8.11.2018 09.29
Lepsämän koulussa odotetaan uutta tietoa sisäilman tilanteesta – "Vuoden vaihteessa koulun pitäisi olla terve"4.4.2018 06.30

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat